Tiramisu

Olivia: Täydellinen ohje, © avaruusasema

Saatiin kesälahjaksi Divaanilta Täydellinen ohje -ruokakirja, johon on koottu Olivia-lehdessä julkaistujen reseptien parhaimmistoa. Ohjeet ovat ainakin ensituntumalta oikein hyviä ja kirjaa lukee muutenkin ihan mielellään, jokaiseen ohjeeseen on kerätty hyviä vinkkejä ammattilaisilta. Todella hyviä juttuja, yksinkertaisia vinkkejä joiden avulla varmasti onnistuu paremmin. Varmasti tulee olemaan hyödyksi. Kirja on myös oikein kivasti kuvitettu ja taitettu.

Selailtiin kirjaa kun mietittiin ruokia juhannuspiknikille ja päätettiin kokeilla kirjan tiramisua, jota ei ollut koskaan tullut tehtyäkään.

Tiramisu (8-12 annosta)

  • noin 26 saviordikeksiä
  • 1 dl vahvaa kahvia (espressoa)
  • 2 rkl marsalaviiniä
  • 1 rkl sokeria
  • täyte
  • 4 munankeltuaista
  • 1 dl sokeria
  • 2 rkl marsalaviiniä
  • 500 g mascarponejuustoa
  • 2 munanvalkuaista
  • pinnalle
  • tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta

Aloita sekoittamalla kuuman kahvin joukkoon sokeri ja marsalaviini. Voit käyttää marsalaviinin sijasta myös esim. amarettoa.

Erottele sitten kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Mittaa keltuaiset ja sokeri metalliseen kulhoon, aseta kulho vesihauteeseen kattilan päälle. Vatkaa seos kuohkeaksi. Vaahto on sopivan kuohkeaa, kun pintaan vedetty viiva pysyy hetken näkyvissä. Nosta kulho vesihauteesta.

Sekoita mascarpone ja täytteeseen tuleva viini keskenään. Sekoita keltuaisvaahdon joukkoon. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele varovasti muun täytteen sekaan.

Varaa tarjoiluastiaksi noin 1,5 litran vetoinen korkeareunainen vuoka. Kaada kahviseos lautaselle ja kasta keksit molemmin puolin kahviin. Levitä kerros kahviin kastettuja keksejä tarjoiluastian pohjalle. Levitä kolmasosa täytteestä keksien päälle. Kerrosta tämän jälkeen vielä kerros keksejä ja sen päälle loput täytteestä.

Nosta vuoka jääkaappiin ja anna tekeytyä noin kolme tuntia. Siivilöi juuri ennen tarjoamista tiramisun päälle kaakaojauhetta. Tarjoa hyvän kahvin, jälkiruokaviinin ja/tai tuoreiden marjojen kanssa.

Tästä tiramisusta tuli todella herkkua, ei liian makeaa, sopivasti kahvin makua ja täyte oli todella täyteläisen kuohkea. Myös investointi marsalaviiniin kannattaa, tiramisuun tulee “se oikea” maku. Tiramisu on myös kohtuullisen helppo jälkiruoka, vaikka välivaiheita onkin aika monta. Sopii erityisen hyvin aterian päätökseksi, tämän kun voi tehdä hyvissäajoin etukäteen.

Ei muuten yhtään harmittanut, että tuli tehtyä vähän turhan isot annokset piknikille. Maistui hyvältä mansikoiden kera. :)

Juhannuspiknik, © avaruusasema

4 kommenttia juttuun "Tiramisu"

Samalla ohjeella ollaan tehty myös meillä Tiramisua. Marsalan tilalla tosin Amarettoa, mutta hyvää oli silti ja sen ansiosta.

Otto. kommentoi 25/06/12, 21.11

Nam! Tämä on myös meidän keittiön vakioresepti tiramisulle, toimii erinomaisesti! :)

Ostin juuri tuon Täydellinen ohje -kirjan ystävälle lahjaksi ja jäin kuolaamaan sitä itsellekin. Täytyy tässä miettiä investoisiko sitä ihan paperiseen versioon vielä, kynnys ostaa kirjoja on viimeaikoina noussut merkittävästi kun kaikki alkaa olla niin hyvin käsillä digitaalisesti..!

Ellis kommentoi 25/06/12, 22.02

Olivian Täydellinen ohje -kirjan voi ostaa täältä:

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=8253532202

Kesäisiä kokkaushetkiä!

Divaani kommentoi 26/06/12, 9.09

Amaretto menee tässä kyllä ihan yhtä hyvin, kuten moni muu samantyyppinen likööri tai (jälkiruoka-) viini. Portviininkin voisi kuvitella sopivan. Likööreissä on enemmän alkoholia, joten niistä saattaa tulla aavistuksen “tiukempi” maku.

Mikko kommentoi 29/06/12, 12.54