Paikallinen kreikkalainen

Ravintola Marine, © avaruusasema

Otimme alkuvuodesta tavoitteeksi, että yrittäisimme löytää Espoosta hyviä ravintoloita. Luulisi niitä täältäkin löytyvän, vaikka olemmekin vähän asennoituneet niin, että hyvän ravintolaruoan perässä pitää lähteä Helsinkiin. Yksi varteenotettavista ehdokkaista hyväksi Espoolaisravintolaksi löytyi kävelymatkan päästä, Espoonlahden venesataman kupeessa sijaitseva Ravintola Marine.

Marinessa meidän on pitänyt käydä jo pitkään. Alunperin se oli nuhjuinen keskiolut-terassilta vaikuttava paikka, josta sai kuulemma myös hyvää ruokaa. Tämä vanha ravintola kuitenkin paloi emmekä koskaan uskaltautuneet sinne syömään. Marinen tarina lakkasi hetkeksi kunnes se vuoden tauon jälkeen nousi uutena varsinaisena ravintolana samalle paikalle merinäköaloineen.

Ravintola Marine, © avaruusasemaRavintola Marine, © avaruusasema

Päätimme muutama viikko sitten lähteä iltakävelylle kohti Marinea ja kokeilemaan, että onko tuttavilta kuulluilla positiivisilla sanoilla perää. Ravintolan uusi rakennus on varsin tyylikäs ja suurilla lasipinnoilla otetaan täysi hyöty hienosta maisemasta varsinkin kesäisin. Ruokalista nojaa Kreikkaan päin, mutta sitä on kyllä selvästi sovitettu täkäläistä massaa kosiskelevammaksi. Ravintolasali on varsin neutraali sisustukseltaan eikä siitä hirveästi Kreikkaa aisti.

Päätimme tällä kertaa pysytellä vain pääruoka-jälkiruoka linjalla ja jätimme alkupalat väliin. Itse tilasin Kreikkalaiset naudanjauhelihapihvit (Ellinika Biftekia) ja Arietta otti Naudan sisäfileen (Fileto me Feta). Molemmissa annoksissa pääraaka-aine oli hyvin valmistettu. Jauhelihapihvit olivat hyvin maustettuja ja riittävän kosteita, toimivat hyvin sitruunan ja raa’an sipulin kanssa. Sisäfile oli kypsyydeltään täydellinen, suussasulavaa ja feta toimi sen kanssa yllättävän hyvin. Pieni miinus annoksiin tulee lisäkesalaatin ulkonäöstä (maku oli ok) ja pakastepussimaisista keitetyistä vihanneksista. Varsinkin jälkimmäiset olisi voinut jättää kokonaan pois, koska vihannekset eivät edes maistuneet miltään. Lisukkeista tuli huoltoasemaruoka tai ketjuravintolafiilis.

Jälkiruaksi otimme molemmat Baklavaa, joka katosi lautasilta ennen kuin ehdimme kuvaa ottamaan.

Ravintola Marine, © avaruusasema Ravintola Marine, © avaruusasema

Ravintola Marine oli kokonaisuutena positiivinen kokemus, ravintola johon voi hyvin palata toistekin. Ruoan osalta pitää kyllä tällöin ottaa hieman Kreikkalaisempi linja ja kokeilla vaikka jotain uuniruoista. Ravintola herää kesällä kunnolla eloon kun sataman talvisäilytyksessä olevat veneet tekevät tilaa merimaisemalle. Mutta kestää ilmapiiri ja ruoka myös sen, että siellä voi käydä muinakin vuodenaikoina.

Palvelu ravintolassa oli hieman töksähtelevää. Varmaankin kielimuurista johtuen, sillä englantikaan ei tuntunut sujuvan henkilökunnalta. Toisaalta tämä toi kyllä eräänlaista fiilistä touhuun. :) Ruoat pamautettiin pöytään eikä muutenkaan turhia hienosteltu. Toisaalta taas fiilistä puuttui. Olisimme kaivanneet hieman enemmän kontaktia tarjoilijaan, olisi ollut kiva kuulla suosituksia tai tarinoita annosten takana. Jotenkin olimme kuvitelleet, että kreikkalaiseen kulttuuriin kuuluu hyvä tekemisen meininki ja pössis, joka tarttuu koko ympäristöön, mutta nämä kreikkalaiset olivat kyllä vielä jörömpiä kuin suomalaiset.

5 kommenttia juttuun "Paikallinen kreikkalainen"

Täytyy korvamerkitä tämä kesäksi. Oletteko käyneet Tapiolan LN-Sushissa? Siellä saimme ystävällistä palvelua ja ihanat sushit :)

Nti Papu kommentoi 16/03/13, 20.40

Marine on muuten Kivenlahden venesatamassa, ei Espoonlahden (vaikka kaupunginosat ihan vierekkäin ovatkin eli ei sitä kauaksi eksy). :) Olen kuullut hyvää myös Kivenlahden ostarille avatusta Namaskaarista, kuulemma kelpo intialaista!

hanna kommentoi 20/03/13, 16.28

Tsemppiä etsintöihin, toivottavasti löytyy hyviä espoolaisravintoloita, itsekin kaipaisin vinkkejä! :)

Sunday kommentoi 21/03/13, 16.16

Hanna: Totta! Kyseessä on muuten Kivenlahden venesatama. :) Emme ole vielä testanneet Kivenlahden ostarille avattua Namaskaaria, mutta pitää käydä sekin testaamassa.

Sunday: Laitamme heti juttua hyvistä espoolaisravintoloista kun niitä löytyy lisää :)

Arietta kommentoi 24/03/13, 23.47

Itse kävin mieheni kanssa reilu vko sitten ko kreikkalaisessa ja ruoka oli niin huonoa että jatkossa menen sinne vaan kahville. Tilasin possuvartaan ja maalaisranskalaiset, varras kuiva ja pieni, mukana olleet ranskalaiset täyttivät 3/4 lautasesta ja loppu ihme pakastevihannessekoitusta. Ranskalaiset eivät olleet mitään maalaisranskalaisia vaan puoliraakoja perunatikkuja.
Herttoniemenrannassa oleva kreikkalainen on kuulemma hyvä, sinne siis seuraavaksi.

katerina kommentoi 26/03/13, 19.26