Ravintola Sunn ja brunssi
Kävimme viime sunnuntaina brunssilla Ravintola Sunn:issa. Olimme menossa neljäksi leffaan joten brunssi ennen sitä sopi kuin nenä päähän. Hetken eri paikkoja mietittyämme tämä putkahti jostain Googlen syövereistä esille ja ennen kuin ehdin mitään sanoa oli pöytäkin jo varattuna. :) Ennakkoon tuntematon paikka siis, mutta ajatuksena olikin kokeilla jotain muuta kuin tuttuja paikkoja.
Ravintola Sunn sijaitsee Café Engelin yläkerrassa Senaatintorin laidalla Aleksanterinkadun varrella. Hieno miljöö ja komeat näkymät tuomiokirkolle päin. Hieman sekava tila, mutta kohtuullisen paljon tilaa ja myös erikseen varattavia kabinetteja useampi. Muuten hyvin klassinen tila ja sisustus, mutta kuka ihme on keksinyt laittaa tuonne muovimaton lattiaan?!
Brunssi oli hyvä, kiitosta erityisesti todella hyvistä leivistä ja laadukkaista ruokalajeista. Kaikki tarjolla ollut oli hyvin valmistettua ja selvästi hyvistä raaka-aineista tehtyä. Valikoima ei ollut laajin mahdollinen, mutta eipä paljoa silti jäänyt kaipaamaan. Tuoremehu olisi voinut kuulua hintaan ja ehkä myös jotain lämpimiä ruokalajeja. Vaikka totuuden nimissä ei noita jälkimmäisiä tällä kertaa kaivannut, tuoremehua kyllä. Kananmunat, pekonit ja muut löytyy kyllä erikseen tilattavina (ja erikseen maksettavina) lisä-annoksina, nämä näyttivät tulevan myös hyvin ripeästi naapuripöytään.
Brunsseissa on usein ongelmana se, että kaikki tunkevat syömään samaan aikaan. Sama kävi täälläkin ja hetken aikaa sai ryysiä ja jonotella. Itse olimme vähän myöhemmin liikkeellä ja harmiksemme tämä tarkoitti sitä, että ihan kaikkea ei enää ollut tarjolla, erinomaisesta hummuksesta saimme vain maistiaiset, croissantit tuotiin vasta tunti saapumisemme jälkeen uudelleen tarjolle ja jälkkäripöytä ammotti pitkään tyhjyyttään. Jälkkäriä tuli onneksi taas tarjolle vähän ennen kuin omakohtaisesti olisi alkanut häiritä. Naapuripöydässä herätti kyllä jo närää. Ravintola oli tilana myös meluisa, joten ääntä sai ajottain korottaa.
Kaikenkaikkiaan jäi silti positiivinen fiilis. Ruoka oli hyvää ja laadukkaista raaka-aineista hyvin tehtyä, sopivan kekseliästä muttei liian näpertelevää. Ja leivät oli äärettömän hyviä! Valikoima ei ollut hirveän laaja, joten jos jokin ei oikein osu omaan makumaailmaan niin vaihtoehtoa ei välttämättä olisi löytynyt. Ilmapiiri meluisuudesta huolimatta rennon mukava. Palvelu ihan mutkatonta ja perusystävällistä. Hinta aavistuksen tyyris 20 euroa, mutta siinä lienee jonkin verran sijaintilisää. Voisi käydä toistekin.
– – –
PS. Tuli askarreltua tuollainen etusivu näille meidän blogeille. Päivitystahtihan ei nykään päätä huimaa näissä kummassakaan, mutta tuolta nyt näkee mitä uutta on tullut minnekin. Löytyy siis palvelimen “juuresta” osoitteesta http://avaruusasema.com. Käykää katsomassa. :)