Illallisella ravintola Askissa

Ravintola Ask, © avaruusasema
Pitkään oli tätä iltaa odotettu ja vähän odotuksiakin ladattu, niin moni oli meille Askia kehunut. Eikä Taste of Helsingissäkään tarvinnut pettyä. Pientä pelkoa olikin ennakkoon sen suhteen, että niinköhän odotukset täyttyvät. Mutta kuinkas kävikään, odotukset saivat vastinetta – ruoka oli erittäin hyvää, viinit (ja siideri) erinomaisen toimivia ja ilta muutenkin oikein onnistunut, sitä ulkona vallinnutta hyytävää kylmyyttä lukuunottamatta.

Reilu viikko takaperin suuntasimme siis illalliselle Helsingin Kruunuhakaan Luomon entisissä tiloissa nykyään toimivaan ravintola Askiin. Ravintolan yksi kantava ajatus on ekologisuus, ruoka on siis pääosin luomua tai lähellä tuotettua ja makumaailma maanläheistä, mutta selkeästi fine dining -henkistä. Äkkiseltään ajateltuna hieman saman henkistä kuin meidän lempparissa Chef & Sommelierissä, mutta lopulta Ask oli kuitenkin aika erilainen, “hienompi” ja ehkä vähän pidättyväisempi paikka.

Ravintola Ask, © avaruusasema Ravintola Ask, © avaruusasema Ravintola Ask, © avaruusasema

Ennakkoon oli päätetty, että nyt ei jarrutella vaan kaikki tilataan mitä tarjotaan. Alkuun siis erinomaista Tarlant Zero samppanjaa ja sitten kahdeksan ruokalajin menun kimppuun. Viinipaketissa tyydyimme molemmat kuitenkin ns. tasting menuun eli pieniin lasillisiin. Pitkillä monen ruokalajin illallisilla viiniä tulee helposti juotua vähän turhan paljon ja loppupää menusta meneekin sitten sumussa. Tuleekin mielellään suosittua näitä puolikkaita settejä, joissa vajaita lasejakaan ei jää hirveästi pöydälle pyörimään. Onneksi monessa paikassa viinisetin saa nykyään puolikkaana, viinit ovat kuitenkin melkoisen iso osa illallisen kokonaiskokemusta. Päivittäin saatavuuden mukaan vaihteleva menu oli iltanamme seuraava:

* * *

Old Bread & Baltic Herring
Blini & Carrot
Beetroot & Reindeer
Buckwheat & Apple
Pike Perch & Jerusalem Artichoke
Beef & Celeriac
Lingonberries & Yoghurt
White Chocolate & Plum

* * *

Illallinen alkoi kolmella keittiön tervehdyksellä – rapeilla kekseillä ja niiden jälkeen tarjotuilla porkkanalla, friteeratulla jäkälällä ja karpalolla sekä perunalla ja ilmakuivatulla kinkulla, ja loppuun vielä herkullisella omenalla. Yksinkertaista mutta mielettömän hyvää, mielenkiinto oli herätetty ja aloitus lupasi hyvää. Ruoka olikin kautta linjan juuri sellaista kuin olimme odottaneet, puhtaita yksinkertaisia makuja, paljon kekseliäisyyttä ja jonkin verran näpertelyä. Ehdottomana huippuna kuohkea, mutta rapea blini ja sen kanssa tarjotut huikean hyvät lisäkkeet, ja heti perään tullut poro-tartar kera pikkelöidyn punajuuren. Blinin kanssa tarjottu omenasiideri oli myös mainio yllätys. Muiden annosten kanssa tulikin perinteiset viinilasilliset, mutta yllättäen vain lihan kanssa punaista, muuten mentiin koko menu läpi valkoviineillä.

Ruoka oli kaikenkaikkiaan erinomaisen hyvää ja ei oikeastaan tullut mistään annoksesta mieleen mitään negatiivista sanottavaa. Ja kun kerran olimme päättäneet tarttua kaikkeen tarjottuun niin vielä ennen jälkiruokia tuli syötyä menun ulkopuolelta juustoa ja marmeladia. Tämä oli ehkä ainoa hieman vaisu annos koko iltana, annos jossa ei ollut mitään vikaa, mutta se kun oli vain pelkkää erinomaisen hyvää juustoa ja marmeladia niin jäi vähän tylsäksi ja tasapaksuksi. Menun päätteeksi vielä Chemexillä tehdyt kahvit ja sitten taksilla kotiin (kun siellä ulkona oli ihan järkyttävän kylmä). Ja se kahvi olikin sitten jumalaisen hyvää. Emme osanneet päättää niin otimme yhden molemmista tarjolla olleista pavuista, toinen Kolumbiasta ja toinen Etiopiasta. Tyystin erilaiset kahvit, ensimmäisessä tummaa suklaata ja jälkimmäisessä hapokasta marjaisuutta. Oikein mieltä lämmitti kun ravintolassa myös kahvi tehdään samalla pieteetillä kuin ruoka ja viinien valinta.

Oikeastaan ainoa ennakkoon kuulemamme kritiikki oli koskenut annosten kokoa ja pieniähän ne olivat, mutta totuuden nimissä pitää kuitenkin todeta että kyllä sen kahdeksan ruokalajin (+ juustojen) jälkeen oli aivan ähkynä, joten ongelma se annosten koko ei ollut. Tästäkään ei siis miinusta meidän suunnalta. Hauskana yksityiskohtana tarjoilijamme muisti meidät parin vuoden takaa Chez Dominiquesta, jossa hän oli myös tarjoillut meille. Pienet on piirit Suomessa. :)

Erinomaisen hyvä ravintola siis, johon kannattaa mennä kiireettömästi sillä menun syömiseen menee aikaa. Kannattaa ehdottomasti myös syödä tuo pidempi versio menusta ja muistaa, että tämä ei ole tyhjän lompakon paikka. Rahaa siis menee, mutta ainakin omasta mielestä ilta oli kyllä sen arvoinen. Joku saattaa olla vaivaantunut siitä, että palvelusta osa tulee englanniksi, mutta meitä se ei haitannut. Palvelu oli rentoa ja mukavaa eikä jäänyt kielenkään takia etäiseksi.

Ravintola Ask
Vironkatu 8, Helsinki
http://restaurantask.com/

Ravintola Ask, © avaruusasema Ravintola Ask, © avaruusasema Ravintola Ask, © avaruusasema Ravintola Ask, © avaruusasema Ravintola Ask, © avaruusasema Ravintola Ask, © avaruusasema Ravintola Ask, © avaruusasemaRavintola Ask, © avaruusasema

Kommentointi on suljettu.