Kirpakka vihreä salaatti chilillä

vihreasalaatti1

Aiemmin tuli itse kasvatettua versoja (ja ituja), mutta emme ole enää pitkään aikaan saaneet aikaiseksi laittaa niitä tulemaan – vaikka versotus on helppoa kuin mikä. Nyt pitää laittaa taas omat versot kasvamaan, niin säästäisi huomattavasti salaattiainesten kuluissa. Versot ja idut ovat nimittäin todella hyvä lisä melkein salaattiin kuin salaattiin. Salaattipohjissa suosimme usein rucolaa, pinaattia, punamangoldia ja viinisuolaheinää, ne ovat vain niin paljon maukkaampia kuin tavalliset salaatinlehdet. Arki-iltojen pelastukseksi niitä löytää nykyisin kaupoista myös kätevissä mix-pakkauksissa.

Useimmiten teemme salaatin sen verran ruokaisaksi, että se riittää pääruoaksi tai ainakin arki-iltana iltapalaksi. Jostain syystä lisäkkeinä salaatteja ei juurikaan tule harrastettua, vaan kasvikset tulee yleensä kypsennettyä, tai ainakin syötyä salaatti omana ruokalajinaan. Välillä on kuitenkin kiva hakea vaihtelua ja kehitellä salaatti osaksi lämmintä annosta. Siitä tämäkin kokeilu lähti ja lopputulos oli sen verran hyvä, että on pakko jakaa se kanssanne.

vihreasalaatti2

Kirpakka vihreä salaatti (2 annosta)

  • 1/4 varhais- / valkokaali
  • 1 punainen chili
  • 0,5 dl valkoviinietikkaa
  • 1 rkl sokeria
  • suolaa
  • mustapippuria
  • rucolaa
  • pinaattia
  • versoja ja/tai (sinimailasen) ituja
  • punamangoldia tai viinisuolaheinää
  • kevätsipulia tai purjoa
  • tuoretta korianteria
  • lehtipersiljaa
  • oliiviöljyä

Suikaloi kaali ja chili ohueksi. Sekoita lasissa etikka, sokeri, ripaus mustapippuria ja suolaa. Laita kaali- ja chilisuikaleet kulhoon, sekoita etikan kanssa ja anna tekeytyä noin tunti. Käy välillä kääntelemässä seosta.

Leikkaa kevätsipulit ja sekoita ne rucolan, pinaatin, versojen, viinisuolaheinän ja itujen kanssa. Valuta kaali-chili-seos ja nosta se salaatin joukkoon. Viimeistele oliiviöljyllä, suolalla, mustapippurilla sekä revitityillä korianterin ja lehtipersiljan lehdillä.

Nauti salaatti sellaisenaan tai esimerkiksi vaalean kalan tai kanan lisukkeena. Salaatti on parhaimmillaan lisukkeena ja kestää hyvin mausteisen ruoan kaverina, mutta ei kuitenkaan vaadi tulisuutta muilta ruoka-aineilta. Tämä salaatti on kevyen mausteinen ja kirpakka enemmän kuin tulinen.

Yksi kommentti juttuun "Kirpakka vihreä salaatti chilillä"

[…] varmaan pari viikkoa sitten salaattia, johon tuli yhtenä raaka-aineena myös kaalia. Sitä ei kuitenkaan tarvittu paljon, joten 3/4 […]

Avaruusasema » Blogin arkisto » Kaalia “Punjabi style” kommentoi Oct 08 14, 10.52.