Ananas-paholaisenhillo

Ananas-paholaisenhillo, © avaruusasema.com

Kastikkeet, hillot ja salsat kruunaavat ateriakokonaisuudet, kuten taas tuli todettua. Teemme usein ruoan kaveriksi joko tuoresalsan tai kermaviilipohjaisen maustekastikkeen. Esimerkiksi tuoreananassalsa sopi niin mainiosti liharuoan kaveriksi, että päätimme kokeilla tällä kertaa hieman tuunattua versiota siitä. Kookosmaidossa kypsennetty kana sai aivan uuden ulottuvuuden kun sen kera tarjoiltiin makean tulista ananas-paholaisenhilloa.

Perinteisesti paholaisenhillo valmistetaan tomaatista, mutta sen voi valmistaa oikeastaan mistä tahansa kuumennusta kestävästä kasviksesta tai hedelmästä. Seuraavaksi taidamme kokeilla paholaisenhilloa paprikasta, mutta varmasti joku marja esimerkiksi mustaherukkakin voisi toimia aika hyvin.

Koska ananas keitetään hilloksi, ei tuoreen ananaksen käytössä olisi ollut mitään lisähyötyä. Päätimme kokeilla Del Monten kookoksella maustettuja ananaspaloja, koska valmistamamme kanan liemessäkin oli kookosta. Jos mahdollista hillot ja hillokkeet kannattaa aina tehdä edellisenä päivänä, jotta ne ehtivät kunnolla vetäytymään ja maut syvenemään ennen tarjoilua. Jos teet hilloja suuremman erän tai haluat säilyttää niitä pidempään, kannattaa purkit desinfioida esimerkiksi kiehuvassa vedessä. Itse jätimme tämän vaiheen välistä, sillä ananas-paholaisenhillopurkki tyhjeni muutamassa päivässä.

Del Monte ananas, © avaruusasema.com

Ananas-paholaisenhillo (1 purkillinen)

  • 2 prkia Del Monte Ananaspaloja kookoksenmakuisessa liemessä
  • 3 rkl valkoista balsamicoa
  • 3 vihreää chiliä
  • 2 punaista chiliä
  • 2-3 rkl sokeria

Kaada ananaspurkkien liemi kattilaan valmiiksi. Pilko ananaspalat 4-6 osaan ja laita ne syrjään odottamaan. Halkaise chilit, poista siemenet ja hienonna chilit. Lisää kattilaan liemen joukkoon sokeri, valkoinen balsamico ja chilit.

Kun seos kiehuu lisää ananakset ja keitä hilloa keskilämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes lähes kaikki neste on haihtunut. Laita ananashillo purkkiin ja anna jäähtyä. Anna hillon tekeytyä jääkaapissa 2h tai mielellään yön yli.

Tämä makea ja tulinen ananas-paholaisenhillo tarjoillaan kookosmaidossa kypsennetyn kanan sekä kirpakan vihreän salaatin kera.

Ananas-paholaisenhillo, © avaruusasema.comAnanas-paholaisenhillo, © avaruusasema.com

Täytyy sanoa, että ananaspaholaisenhillosta tuli erittäin hyvää. Teimme hillon minimisokereilla, joten siitä tuli enemmänkin hilloke. Jos haluat oikein paksua hillomaista rakennetta, käytä hillosokeria ja nosta sokerinmäärää muutamaan desiin tai annostele paketin ohjeen mukaan.

Hillon tulisuutta voit säädellä chilien määrän mukaan. Tavallisesta ruokakaupasta myytävät chilit ovat mielestämme niin mietoja, ettei 5 chiliä vielä tuntunut hillossa lainkaan liian tuliselta, vaan hillossa oli mukavasti pientä potkua. Jos käytät itsekasvatettuja tms. chilejä, kannattaa varmistaa niiden tulisuus ensin.

blogirinki_logoYhteistyössä Arvid Nordqvist / Del Monte.

Yksi kommentti juttuun "Ananas-paholaisenhillo"

Onpa ihanan yksinkertainen ohje ja herkullisen näköinen hillo. Chilin ja ananaksen ystävänä, tätä on kokeiltava :)

Anne - Liian hyvää kommentoi 24/10/14, 8.31