Gỏi cúôn eli vietnamilaiset kevätrullat
OivaPari -kilpailun toinen osakilpailu päättyy tänään ja taas ollaan hyvissä ajoin liikkeellä. Eli aivan viimetipassa. Tällä kertaa resepti oli kuitenkin jo hyvissä ajoin mietittynä, raaka-aineiden haalimiseen meni vain vähän aikaa eikä toteuttamiseen oikein meinannut löytyä aikaa. Lopulta sitten Hanna vielä ehti melkein samalla idealla kiilata ohi, mutta tehtiin nyt kuitenkin näitä. Onhan meillä vähän erilaiset täytteet rullissamme.
Mutta muutama sananen kilpailusta. Ensimmäisessä osakilpailussa sovitettiin gourmet fast foodia keskitäyteläiselle punaviinille ja nyt olisi sitten hedelmäisen valkoviinin vuoro. Se mikä tässä on kuitenkin erilaista on se, että kyseinen viini – Jacob’s Creek UnVINED Riesling – on alkoholiton. Alkoholin poistaminen viinistä muuttaa juoman luonnetta yllättävän paljon, makeus ja hedelmäisyys korostuvat ja hapot jäävät taka-alalle. Seurustelujuomana alkoholiton viini onkin hyvin erilainen kuin alkoholillinen vastine, mutta ruoan kanssa sopivasti yhdistettynä toimii huomattavasti paremmin. Alkoholittomista punaviineistä ei ehkä voi sanoa ihan samaa mutta pätee tämä ainakin valkkareihin.
* * *
Tämä resepti pääsi OivaPari -kilpailun finaaliin. Jee!

* * *
Raikkaan sitruksinen ja hedelmäinen UnVINED Riesling toi maisteltaessa mieleen aasialaisen keittiön. Antti Uusitalon vetämässä virtuaalitastingissä varoiteltiin tulisuudesta ja rasvaisesta kalasta, mutta omat kokeilumme kertoivat kuitenkin vähän erilaista tarinaa. Viini tykkäsi tulisesta ruoasta. Tulisuus jotenkin herätti uinuvat hapot henkiin ja viini pystyi yllättäen pistämään poltteelle kampoihin. Toki tulisuutta ei saa olla liikaa, se ei saa muuttua hallitsevaksi. Viini on myös hyvin kesäinen, tuoreet ja raikkaat maut korostavat sen hedelmäisyyttä ja tästä yhdistelmästä tulikin mieleen nämä vietnamilaiset kevätrullat.
Päätimme tehdä rullia kahdella eri täytteellä, emme vain osanneet tehdä päätöstä niiden välillä. Ja tuleehan näistä mukavaa vaihtelua, vaikka eivät niin kovin erilaisia olekaan. Puolet rullista tuli siis seesamimarinoitu lohi ja avokado -täytteellä ja toiseen puolikkaaseen laitettiin perinteiset jättikatkaravut.
Kevätrullat (24 kpl)
- 150 g ohutta riisinuudelia
- 2-3 paksoin lehteä
- 3-4 lollo rosson tai kähäräsalaatin lehteä
- 5 cm porkkanaa
- 10 cm kurkkua
- 1 kevätsipuli
- sinimailaksen versoja
- vesikrassia
- tuoretta korianteria
- tuoretta minttua
- tuoretta thai basilikaa
- 24 kpl riisipaperin lehteä (22 cm)
- lohi-avokadotäyte
- 170 g merilohta
- 1 rkl seesamiöljyä
- 1 rkl soijakastiketta
- 1/2 limen mehu
- 1/4 punainen chili
- 1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
- 1/2 avokado
- 1/2 sitruunan mehu
- jättikatkaraputäyte
- 12 kypsäksi keitettyjä jättikatkaravun pyrstöä
- 1 rkl seesamiöljyä
- 1/2 limen mehu
- 1 tl suolaa
- tuoretta korianteria
Tällä ohjeella tulee 12 kpl lohi-avokado- ja 12 kpl jättikatkaraputäytteisiä kevätrullia. Molempiin tulee kaikki alussa luetellut raaka-aineet ja niiden lisäksi joko seesamimarinoitua lohta ja avokadoa tai limemarinoituja jättikatkarapuja. Rullat kannattaa tehdä juuri ennen tarjoamista, ne kestävät huonosti säilyttämistä.
Ennen rullien valmistamisen aloittamista kannattaa tehdä kastikkeet valmiiksi, ne paranevat kun saavat maustua hetken aikaa. Rullien valmistaminen kannattaa taas aloittaa marinadien teosta.
Sekoita lohta ja avokadoa lukuunottamatta kaikki lohiavokadotäytteen ainekset kulhossa. Leikkaa lohi ohuiksi n. 5*2 cm paloiksi ja lisää marinadin joukkoon. Sekoita ja siirrä jääkaappiin maustumaan 15 minuutiksi. Tee sama myös jättikatkaraputäytteen osalta. Sekoita muut kuin ravut kulhossa, halkaise ravut poikittain kahteen osaan ja sekoita marinadin kanssa. Siirrä jääkaappiin maustumaan 15 minuutiksi.
Valmista sitten riisinuudelit. Mittaa sopiva määrä nuudeleita kulhoon. Keitä vettä kattilassa tai vedenkeittimellä ja kkada nuudelien päälle. Anna muhia kolmisen minuuttia, kaada kuuma vesi pois ja jäähdytä nuudelin kylmällä vedellä.
Hienonna sitten kasvikset. Suikaloi salaatit, leikkaa porkkana, kurkku ja kevätsipuli pitkittäin tikuiksi. Huuhtele idut ja vesikrassi. Asettele omiin pinoihinsa isolle lautaselle tai pieniin kulhoihin. Revi myös yrttien lehtiä valmiiksi. Leikkaa lopulta avokado pitkittäin viipaleiksi ja valele sitruunamehulla.
Kostuta laakeassa kulhossa kädenlämpimässä vedessä yksi riisipaperi kerrallaan. Kun paperi muuttuu pehmeäksi siirrä se lautaselle ja asettele kaikkia kasviksia sekä lohi- tai katkaraputäytettä pieneen kekoon sen keskelle. Taita yksi reuna keon yli ja sitten molemmat viereiset reunat rullan päädyiksi. Pyörittele lopulta eteenpäin ja kierrä loppu riisipaperi rullan ympäri. Rullista kannattaa yrittää tehdä mahdollisimman tiukkoja, mutta kannattaa kuitenkin varoa repimästä riisipaperia. Muutaman yrityksen jälkeen homma alkaa yleensä sujua.
Tarjoa rullat maapahkinävoikastikkeen ja kalakastikkeen kera. Ohjeet löydät selaamalla eteenpäin.
Maapähkinävoikastike
- 2 rkl pähkinävoita
- 1 rkl hoisin-kastiketta
- 1/2 rkl ruokosokeria
- 1/2 dl vettä
Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja koostumus. Siirrä jääkaappiin maustumaan siksi aikaa kun teet kevätrullat.
Kalakastike
- 1 valkosipulinkynsi
- 3/4 punainen chili
- 1/2 limen mehu
- 1 rkl ruokosokeria
- 1 tl riisiviinietikkaa
- 2 rkl kalakastiketta
- (1/4 dl vettä)
Hienonna valkosipuli ja chili pieneksi hakkelukseksi. Jos haluat vähemmän tulista kastiketta voit jättää chilin siemenet pois. Siirrä hakkelus kulhoon, purista päälle limen mehu ja lisää muuta aineet. Sekoita ja tarkista maku (varo, voi olla tulista) ja jatka tarvittaessa vedellä. Siirrä jääkaappiin maustumaan siksi aikaa kun teet kevätrullat.
Rullia on tullut tätä ennen syötyä ravintolassa ja muiden tekeminä. Pitkään näitä on pitänyt itsekin kokeilla ja nyt siihen oli sopiva tilaisuus. Aika paljon piti aasialaisista kaupoista hakea erikoisempia raaka-aineita ja aika kova homma näissä lopulta oli. Valmisteltavaa on paljon ja rullien pyörittely vaatii jonkin verran harjoittelua. Lopputulos oli kuitenkin niin hyvä, että ei tämä viimeiseksi kerraksi jäänyt. Muutama täytevaihtoehtokin on jo mietinnässä. Katsotaan kuitenkin nyt alkuun miten näillä pärjätään kisassa. :)
Yhteistyössä Pernod Ricard, joka tarjosi viinit kilpailuun osallistuville.
8 kommenttia juttuun "Gỏi cúôn eli vietnamilaiset kevätrullat"
Vietnamilaiset riisipaperirullat (vegaaninen ja gluteeniton) | Jyväskylän YK-yhdistys kommentoi Oct 02 15, 19.22.[…] Vietnamilainen kastike (ohje muunneltuna täältä) […]
Kirsi kommentoi 12/10/14, 21.29Aivan fantastisen näköisiä! Asuin neljä vuotta Saigonissa ja yksi suosikkilounaspaikoistani oli Wrap and Roll, jossa tarjoiltiin ainoastaan näitä vietnamilaisia kevätrullia erilaisilla täytteillä. Teidän reseptinne vaikuttaa niin herkullisilta, että taitaa olla ihan pakko itsekin yrittää!
Hannele | Kokit ja Potit -ruokablogi kommentoi 13/10/14, 8.25Riisipaperirullat on hyviä aina vaan!
Ihanat kuvat (aina vaan)!
Minni kommentoi 13/10/14, 12.04Ihania!! Nämä rullat ovat kyllä aina kuvissa niin edukseen, että kateeksi käy! ;) Pitääpä taas joku ilta herkutella näillä. Maapähkinävoikastiketta ei ollakaan vielä kokeiltu, vaikka siitä olenkin kuullut ja ohjeita lueskellut. Se siis testiin asap!





