Sushi-lounaalla
Joskus nuorena sitä jaksoi kaiket päivät ihan olemattomilla syömisillä, mutta nyt huomaa että kunnollinen lounas on supertärkeä töissä jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta. Paras lounas on mielestäni maistuva, mutta kevyt. Lounaan jälkeinen kooma on nimittäin melko ärsyttävää kun pitäisi pysyä skarppina vielä iltapäivän palavereissa. Siihen ei auta edes litra kahvia, jos niin on päässyt käymään.
Täytyy sanoa, että hieman käy kateeksi ydinkeskustassa työskenteleviä, sillä lounaspaikkoja on vaikka millä mitalla. Varjopuolena on tietenkin valinnan vaikeus ja sellaisen paikan löytäminen, jonne mahtuu jonottamatta ja palvelu on ripeää ja ruoka hyvää. Smartumilla on mainio lounashaku, joka toimii hyvin myös puhelimella. Lounaspaikkoja voi etsiä kätevästi sijainnin tai ravintolatyypin mukaan. Tuli tarpeeseen, sillä saimme käyttöömme muutaman Smartum lounas -setelin. Paikan valinta oli aika helppo, sillä sushi on yksi parhaimmista lounaista. Täyttävää, mutta siitä jää aina kevyt ja hyvä olo.
Suuntasimme lounaalle Hanko Sushiin, jossa on hyvin varauduttu lounasruuhkaan eikä susheja tarvitse odotella kauaa. Lounasmenussa on valittavana erikokoisia lajitelmia melko edulliseen lounashintaan, varsinkin jos vertaa hintaa normaaliin listaan. Lisäksi lounasaterioihin kuuluu Miso-keitto ja vihreä tee. Sushit maistuivat niin kuin aina ja wasabia kului.
Vaihdoin alkuvuodesta työpaikkaa ja meillä on lounasetu järjestetty alempina hintoina henkilöstöravintolassamme ja täytyy sanoa, että kyllä lounasetua tuli ikävä. Vaikka henkilöstöravintolamme ruoan taso on yllättänyt positiivisesti, ei kukaan kuitenkaan jaksa syödä samassa ravintolassa viikosta ja vuodesta toiseen. Smartum lounas -seteli on erityisesti työntekijän kannalta aivan mahtava juttu. Nyt erityisesti lounasetua osaa arvostaa kun niitä ei nykyisessä työpaikassani ole käytössä.
Tässä vuosien varrella on oppinut, että lounas on sellainen asia mitä ei kannata jättää väliin. Energiatasot laskevat ja päivä alkaa tuntumaan raskaalta. Lounas on myös ainoa suunniteltu tauko ainakin omassa työpäivässä ja se tuntuu virkistävämmältä kun pääsee hetkeksi muihin tiloihin omalta työpaikalta. Ymmärrettävästi kaikki työt eivät ole sellaisia, josta pääsee lähtemään lounastauolle minne huvittaa, mutta jos sellainen mahdollisuus on suosittelen hyödyntämään.
Yhteistyössä Smartum.




