Taste of Helsinki on kohta taas täällä
Taste of Helsinki 2015 on jo aivan oven takana. Ruoka- ja ravintolaharrastajan vuoden ykköstapahtuma on jo muutaman viikon päästä eli 11. – 14.6.2015. Tänä vuonna ravintolatarjonnassa on tapahtunut paljon muutoksia. Moni Taste of Helsinki -konkariravintola pitää välivuotta, joka antaa mahdollisuuden uusille tulokkaille. Tämän vuoden ravintoloiden joukossa onkin vain kolme edellisiltä vuosilta tuttua nimeä eli Emo, Smakby ja Bertha.
Vaikka ravintoloita on vaihtunut, on taso kuitenkin vähintään yhtä kova ja odotukset korkealla. Vai mitä sanotte vaikka Turun loistavasta ravintola Kaskiksesta, Brödistä tai Porvoon Sinnestä? Muutkin uudet tulokkaat ovat toki kovaa luokkaa, joukossaan Matti Jämsenin “pop-up”, Hoshito, Ragu, sekä Pastor.
Pääsimme reilu viikko takaperin ottamaan hieman esimakua tulevasta ja tutustumaan kolmen uuden tulokkaan annoksiin. Nämä kolme tulokasta olivat Pastor, Hoshito sekä Ragu. Mielenkiintoisen erilaiset ravintolat, jotka kaikki löytyvät omalta joskus vielä vierailtavien listalta, mutta olivat siis vielä testaamatta. Jokaisessa ravintolassa saimme maistaa yhden tapahtumassa tarjolle tulevan annoksen. Pastorissa tarjolla oli casa cheviche, Hoshitossa ginger & ginger ja Ragussa karitsanniskaa ja -makkaraa. Ragussa halusivat maistattaa myös jälkkärinsä eli lakritsivaahtoa, marinoitua fenkolia ja sitruunajäätelöä.
Mielenkiintoista ja toisistaan poikkeavaa makumaailmaa on tulossa. Pastorin raikkaassa chevichessä maistui meri, pieni polte ja limen hapokkuus, Hoshiton hienovarainen annos oli silkkaa japania, Ragun annoksessa pysyttiin taas vahvasti vanhalla mantereella ja hyvin klassisessa makumaailmassa. Ragussa bonuksena tarjottu jälkkäri oli muuten melkoista herkkua.
Nyt vaan toivotaan hyvää keliä kesäkuun alkuun. Ruoka ja muut puitteet alkavat olla kunnossa ja odotukset ovat tietenkin korkealla.











