04/03/12
Hotel Fox
Kuten ennen matkaamme kirjoitimmekin, yövyimme Kööpenhaminassa Hotel Foxissa. Saimme etukäteen kuulla hotellista positiivisia ja ei niin positiivisia kommentteja, joten odotukset hotellia kohtaan olivat hieman ristiriitaisia. Tykästyimme kuitenkin hotelliin välittömästi, kun pääsimme paikan päälle. Palvelu oli koko reissumme ajan ystävällistä ja mutkatonta ja hotelli itsessäänkin mainio. Sijaintikin oli hyvä, aivan keskustan tuntumassa.
Saimme huoneeksemme juuri sen minkä toivoimmekin eli huoneen 306, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä kuitenkin valita jokin oikein hullunkurinen huone. Huoneemme oli kokoa extra large ja tämä oli ehkä pienoinen pettymys, sillä huone oli pienempi kuin monet normihotellihuoneet Suomessa. Mietimme vaan minkälaista koppeja ne medium-tason huoneet olisivat oikein olleet.
Hotelli oli toki hieman kulunut sieltä sun täältä, mutta mielestämme se kuului asiaan. Hieman vinot portaat rappukäytävässä sopivat hyvin vanhaan rakennukseen. Olemme käyneet paljon kämäisemmissäkin hotelleissa. Mielummin sitä kuitenkin viettää aikaansa tällaisessa ympäristössä vaikka pöydässä olisikin yksi naarmu kuin niissä perinteisissä persikan ja vihreän sävyin sisustetuissa hotelleissa.
Tilasimme aamiaiset vasta päivää ennen lähtöämme, kun saimme hotellilta sähköpostitse tarjouksen aamiaisista. Aamiainen oli hieman erilainen kuin hotelleissa yleensä, sillä leivät olivat valmiiksi tehtyjä. Erilaisia täytevaihtoehtoja oli viisi. Leipien lisäksi tarjolla oli erilaisia croisantteja, pilkottuja hedelmiä valmiissa annoskulhoissa, jogurtteja myslin ja marjojen kera, smoothieta ja erilaisia mehuja. Kahvi oli paikallisen pienpaahtimon Kent Coffeen kahvia ja se tarjoiltiin EvaSolon kahvipannusta.
Aamiainen oli erittäin herkullinen ja olimme tyytyväisiä, että otimme sen. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli se, ettemme päässeet käymään kertaakaan brunssilla, sillä meillä ei ollut aamiaisen jälkeen nälkä ennen yhtä, jolloin brunssit kaikkialla lopettivat. Aamiainen syötiin hauskoilta tarjottimilta, joihin oli kaiverrettu paikat laseille, kahvipannulle ja leiville. Tarjottimen materiaali oli Coriania tai muuta vastaavaa materiaalia. Aloimme heti pohtimaan miten kotiin saisi teetettyä vastaanvanlaisia tarjottimia.
Yöt olivat Kööpenhaminassa vielä hieman viileitä ja ensimmäisen illan tultua huoneeseemme tuli todella kylmä. Päätimme mennä aulaan pyytämään lisäpeittoja, jotta tarkenisimme nukkua. Ehdimme juuri ja juuri kertoa, että huoneemme on todella kylmä, kun henkilökunta jo hihkaisi että heillä on ratkaisu siihen ja meille tuotiin lisälämmitin. Laitoimme pienen lisäpatterin päälle ja sen jälkeen huoneessa oli koko ajan sopivan lämmintä.
Toiseksi viimeisenä päivänä osa hotellin aulan sohvista vietiin pois ja tilalle tuli muutamia pöytiä ja tuoleja helpottamaan aamiaisen tarjoilua. Aulaan tuli tietenkin paljon lisää käytännöllisyyttä, mutta mielestämme uusien kalusteiden tyyli ei aivan täydellisesti kohdannut hotellin aulan tyyliä. Osa huoneista on myös uusittu hillitympään ja perinteisempään tyyliin, joten pohdimme ollaankohan hotellia kokonaan muuttamassa “normaalimmaksi”.
03/03/12
Terveisiä Kööpenhaminasta!
Palattiin eilen illalla talvilomamatkaltamme jo niin kovin keväisestä Kööpenhaminasta. Kyllä masensi saapua takaisin tänne lumen keskelle, kun sai viikon ajan nauttia keväisistä yli 10 asteen lämpötiloista.
Kööpenhamina on oikein mukava kaupunki, jossa olisi riittänyt tekemistä pidemmäksikin aikaa, itse olimme perillä neljän kokonaisen päivän ajan. Aika monta sisustusliikettä, ravintolaa ja kahvilaa ehdimme tässä ajassa kiertämään sekä harrastamaan vähän nähtävyyksien katselua ja “maakuntamatkailuakin”. Tuli käveltyä todella paljon, omat jalat ovat heti pyörän jälkeen paras tapa liikkua kohtuullisen kompaktissa kaupungissa.
Matkasta ja sen antimista tarkemmin lisää vähän myöhemmin, tyydytään nyt vaan pariin kuvakollaasiin matkan varrelta.
27/02/12
Tuorepastaa vai kuivapastaa?
Pastellan valikoimiin on juuri tullut uusi Luomu Fettucine Naturale Tuorepasta ja saimme testattavaksi paketillisen. Ensimmäisenä valmiista tuorepastasta tulee mieleen helppous ja ennen kaikkea nopeus. Pasta on valmista alle 2 minuutissa, kunhan vaan veden muistaa laittaa kiehumaan viimeistään silloin kun alkaa valmistella kastiketta pastalle. Verrattuna itse tehtyyn tuorepastaan, niin aikaa säästyy rutkasti. Mutta toki itse tehty on aina itse tehty ja käytetty aika ei ole siinä pääasia.
Olemme lähdössä talvilomareissulle, joten päätimme valmistaa varsinaisen kaappien tyhjennys pastan. Kaapeista löytyi sipuli, pala purjoa, kuivattuja suppilovahveroita, vajaa rasiallinen kirsikkatomaatteja sekä kerma, jonka olimme ostaneet laskiaispullia varten, mutta kukaan ei koskaan leiponut niitä pullia. Loppujen lopuksi kastikkeesta tuli herkullisempi kuin osasimme odottaakaan.
Täytyy myöntää, että emme ole käyttäneet pitkään aikaan tuorenauhapastaa. Pastan pitää ehdottomasti olla al dente ja muistikuvissamme valmis tuorepasta menee helposti yli. Tämä kokeilu kyllä kumosi nämä harhaluulomme. Pastasta tuli meinaan hyvin lähelle täydellistä, vaikka lopuksi hieman sähläsimme kuvausjärjestelyiden kanssa ja pasta sai hetken seistä lautasilla. Keitimme pastaa varmuuden vuoksi hieman alle ohjeessa sanonut 2 minuuttia, sillä pastahan jatkaa kypsymistään vielä kun sen ottaa pois vedestä.
Plussat: Helppo ja nopea valmistaa, luomua, hyvä rakenne, ei lisäaineita, täyteläinen maku, paketin koko täydellinen kahdelle ruokailijalle. Tuorepastan ehdoton etu on myös se, että pitkä nauhapasta pysyy myös pitkänä nauhapastana. Kuivapastat menevät aina pakkauksessaan palasiksi.
Miinukset: Aavistuksen kallimpaa kuin kuivapasta, säilyy vähemmän aikaa kuin kuivapasta, keittoajan kanssa saa olla hieman tarkempi.
Tuorepasta on rakenteeltaan huokoisempaa kuin kuivapasta ja se imee varsinkin kermaisista kastikkeista maut itseensä. Se sopii erityisesti siis täyteläisten kastikkeiden kanssa. Kuivapasta puolestaan toimii paremmin laihojen, öljyisten ja tomaattipohjaisten kastikkeiden kanssa. Nämä ovat tietenkin makuasioita ja riippuvat siitä millainen kastike on kyseessä.
Tuorepastalla ja kuivapasta on omat aikansa ja paikkansa. Varsinkin arkiruokana nopea valmistuorepasta on mainiota. Tätä Pastella luomu fettucine tuorepastaa tulemme varmasti tekemään uudestaankin. Oli meinaan sen verran maukasta ja nopeaa valmistaa. Arkena harvoin jaksaa valmistaa monta tuntia vieviä ruokia.
Käytättekö paljon tuorepastaa? Ja millaisten kastikkeiden kanssa?


















