28/08/11
Syksyn maut talteen
Hankimme nyt sitten viimein vihanneskuivurin, josta oli puhetta aiemmin. Pitää tehdä taikoja, että saamme tämän mahtumaan johonkin kaappiin. Tarkoituksena oli ostaa mustikoita ja kokeilla niiden kuivaamista nyt viikonloppuna, mutta Stockan herkussa ei ollutkaan enää marjojen myyntikojua. Höh. Ainakin lähi-S-markettimme pihalla pitäisi olla vielä marjatori, joten pitää suunnata sinne heti alkuviikosta. Ja kohtahan tulee kotimaiset omenat!
Erityisesti odotan, että pääsen itse kuivaamaan marjoja ja hedelmiä. Kaupan kuivatuissa hedelmissä on melkein aina sokeria ja säilöntäaineita, joten sen vuoksi niitä tulee harvemmin ostettua. Ohjekirjan mukaan tällä voi kuivata lähes mitä vain. Onko kukaan koskaan kuivannut esimerkiksi kalaa? Ja mihin kuivattua kalaa voisi käyttää?
Sieniä ainakin aiomme kuivata todella paljon! Kuivattujen sienien käyttö on mielestämme helpompaa kuin pakastettujen. Emme meinaan ikinä muista ottaa pakastettuja sieniä tarpeeksi ajoissa sulamaan ja kun niitä pitäisi käyttää, ne ovat vielä jäisenä kokkareena.
Mitkä hedelmät, vihannekset, juurekset, sienet tai marjat sopivat mielestänne erityisen hyvin kuivattavaksi?
[pinit]07/08/11
Testissä India Monsoon Malabar
Kahvipapumme olivat taas huvenneet loppuun, joten suuntasimme Stockan herkkuun kahviostoksille. Viime aikoina olemme suosineet Kaffa Roasteryn ja Mokkamestareiden paahtamia papuja. Ulkomaalaisia paahtoja emme viitsi ostaa, sillä ne on yleensä paahdettu jopa vuosi sitten. Has Been on tietenkin asia erikseen, sillä pavut paahdetaan aina tilauksen yhteydessä.
Meillä ei ole pitkään aikaan ollut India Monsoon Malabar papuja, eikä niistä tälläkään kertaa tullut suosikkiamme. Maku on mielestämme paljon ohuempi kuin Etelä-Amerikkalaisissa lajikkeissa. Pahaa tämä ei siis missään nimessä ole. Maku on monivivahteinen ja hieman hedelmäinen, mutta kuitenkin hieman liian kapea meidän makuumme.
Oli muuten taas pienoinen järkytys palata loman jälkeen töihin kahviautomaattien pariin. Voiko kamalampaa kahvia enää olla! En ole yhdestäkään automaatista vielä koskaan saanut hyvää kahvia. Valitettavasti kahviautomaatit ovat löytäneet tiensä myös moniin kahviloihin. Kerran jopa eräässä kahvilassa myyjä kehtasi väittää, että automaatista ja oikeasta espressokoneesta tulee aivan yhtä hyvää kahvia. Saattaa tietenkin olla, että tämä väite piti paikkansa kyseisen työntekijän kohdalla. Kyseisessä kahvilassa oli siis komea monen kymmenen tuhannen euron arvoinen espressokone, virrat päällä ja kahvat paikoillaan, mutta nämä neidit ottivat kahvin vieressä olevasta automaatista.
[pinit]28/07/11
Ensimmäinen chili
Helmikuussa istuttamamme chilit ovat kasvaneet pienistä taimista jo aika isoiksi puiksi. Emme suoraan sanoen olisi uskoneet, että ne olisivat kasvaneet koskaan näin isoiksi meillä. Yleensä lähes kaikki istutuksemme ovat jotenkin epäonnistuneet.
Reissusta palatessamme löysimme jo aika hyvän kokoisen chilin Trinidad Bush pensaasta. Ilmeisesti sen pitää vielä muuttua punaiseksi ennen kuin sen voi syödä?
Taisimme istuttaa chilipensaat liian lähelle toisiaan. Osaako joku viherpeukalo sanoa voiko chilipuut vielä siirtää suurempiin ruukkuihin vai vahingoittuvatko ne siirrosta?
[pinit]



