19/10/11
Poroviikoilla
Saimme kutsun tulla tutustumaan Ravintola Lasipalatsin Poroviikkojen erikoisannoksiin. Paikalla oli ravintolan edustajien, toimittajien ja muiden bloggaajien lisäksi myös ravintolan porotoimittaja Sallan Villiporon Hannu Lahtela – aito poromies. Hannun tila on Suomen ainoa onnellisten villiporojen lihaa tuottava porotila. Villiporot elävät vapaana Hannun paliskunnan alueella ja hankkivat itse oman ravintonsa. Porot näkevät ihmisen vain kaksi kertaa vuodessa, kerran merkitsemisen aikaan ja toisen kerran erotuksien aikaan. Voitte varmasti kuvitella, että Hannun porot ovat jo ruumiinrakenteeltaan erilaisia kuin tarhassa koko elämänsä seisseet porot. Tämä varmasti vaikuttaa myös lihan rakenteeseen ja makuun.
Aika iso osa poroista menee valitettavasti venäläisten karhujen ja muiden petojen suihin. Ovelat karhut tulevat Suomen puolelle vain ruokailemaan, eikä niiden tuloa tietenkään pystytä estämään. Porojen lukumäärää säännöstellään myös tiukasti, tällä pyritään takaamaan, että luonto kestää niiden aiheuttaman rasituksen. Porotaloutta ei käytännössä voikaan enää kasvattaa. Sallan Villiporon tuottama liha esimerkiksi riittää vain muutaman kuukauden tarpeisiin, vaikka asiakkaina onkin lähinnä vain ravintoloita.
Juttua voisi kirjoittaa vaikka kuinka, niin mukava oli kuunnella Hannun kertomaa tarinaa. Varsinkin kun meille porotalous on aika tuntematonta aluetta. Mielenkiintoisia yksityiskohtia oli vain Suomessa lainsäädännön takia harrastettavat vasateurastukset ja koko poron huodyntäminen ravinnoksi. Hannun sanoin “porosta hukkaan menee vain henki”, liha ja sisäelimet toimitetaan eri ravintotoloille niiden profilien mukaan ja luistakin keitellään vielä leintä.
Hannun tarinoinnin jälkeen Chileläisen viinituottajan Viña Tabalin edustaja Cristian Goich S. saapui maistattamaan meille viinejä. Tabalin viinit on valittu tämän vuoden poroviikoille annosten kumppaneiksi. Cristian kertoi meille hieman suhteellisen nuoren viinituottajan taustaa ja erityispiirteitä mm. alueen tiloja ympäröivästä luonnosta. Chilen pohjoisimmalla viinintuottoalueella sijaitsevien tilojen viinit saavat luonteensa mm. hyvin mineraalipitoisesta maaperästä, sopivasta sademäärästä ja kosteasta sekä viileästä rannikkoilmastosta. Tuottajan päätuotteet ovat Syrah ja Chardonnay -lajikkeista, mutta viiniä tehdään myös mm. Pinot Noirista.
Itse maistoimme läpi kaikki Ravintola Lasipalatsin poroviikkojen Tabali-viinit, joista Alkosta saa harmittavasti vain sitä “tasapaksuinta” sekoitusta Tabali Reserva Especialia. Maistettujen viinien joukossa oli kuitenkin mielenkiintoisen lempeä Pinot Noir (tämä olisi kiva maistaa Riedelin lasista), raikkaan hapokas ja vahvan mineraalinen Chardonnay sekä runsas ja taanniininen ruokaa kaverikseen kaipaava Carmenere.
Jäimme hieman kuitenkin kaipaamaan yhteyttä viinien ja ruoka-annosten välille. Tastingissä maistetut viinit kaikki löytyvät siis Ravintola Lasipalatsin poroviikkojen listalta, joten niille kaikille löytyy varmasti makuparinsa myös ruokalistalta.
Viinien maistamisen lisäksi saimme siis maisteltavaksemme joukon alkuruokia, valinnaisen pääruoan poroviikkojen listalta sekä jälkkärin. Alkuruoista suussa sulavan kypsä porokeitto ja porocarpaccio jäivät erityisesti mieleen. Hienoja makuja löytyi myös muista, oli myös jännä huomata miten hyvin graavattu taimen ja muikunmäti sopivat samalle lautaselle poron kanssa.
Pääruoaksi söimme pippuripihvin poron ulkofileestä sekä poron sisäfileen. Sisäfilee oli niin hyvää kuin vaan voi odottaa, suussa sulavaa ja erityisen hyvää tarjoillun kastikkeen kanssa. Myös poro-wallenberg oli suussa sulavaa. Pippuripihvi oli sopivan mausteinen, tasapainottavien lisukkeiden kanssa. Molemmissa annoksissa oli kuitenkin selvästi pääosassa laadukas ja suussa sulava poro, erittäin taidokkaasti kypsennettynä.
Jälkiruoista suklaamousse toimi marenkileivosta paremmin.
Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun kävimme Ravintola Lasipalatsissa syömässä. Olemme aiemmin kyllä käyneet kahvilan puolella, mutta perusravintola-mielikuva on estänyt kiipeämästä yläkertaan. Ruoan laatu ja tasapainoisuus houkuttelevat meidät varmasti kyllä vierailemaan uudestaankin.
[pinit]14/10/11
Pippurinen kukkakaalikeitto
Meillä syksy on aina keittojen aikaa. Teemme usein arkisin kasvissosekeittoja iltapalaksi. Ne ovat hyviä, nopeita ja helppoja, ja kestävät hyvin uudelleen lämmittämistä. Lämmin ja mausteinen keitto pelastaa koleudelta, kun tulee arkisin kotiin tuolta alati pahenevasta kylmyydestä. Tämä kukkakaalikeitto syntyi ihan vahingossa, teki kukkakaalia mieli ja muut aineet vaan tuli poimittua fiiliksen mukaan kaupan hyllyltä.
Pippurinen kukkakaalikeitto (4-6 annosta)
- 1-2 sipulia
- 2-3 valkosipulin kynttä
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 kg kukkakaali
- 100 g mustapekka-juustoa
- 2 dl kermaa
- 7-8 dl kasvislientä (7-8 dl vettä + 2 rkl fondia)
- tuoretta persiljaa
- suolaa
Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita kunnes ne alkavat pehmetä.
Huuhtele kukkakaali ja pilko se pieniksi kukinnoiksi. Lisää kukkakaalit kattilaan ja kaada kasvislientä päälle sen verran että ne juuri ja juuri peittyvät. Kuumenna ja keitä kunnes kukkakaalit ovat kypsiä.
Murenna sitten keiton joukkoon juusto. Lisää myös kerma. Kuumenna ja sekoita samalla hyvin. Soseuta keitto sauvasekottimella. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Mausta ja koristele hienonnetulla persiljalla. Tarjoa hyvän leivän tai vaikka itse tehtyjen krutonkien kanssa.
Ei tästä ollenkaan hullumpaa tullut. Samettista ja pehmeää, mutta pippurista. Kyllä tätä tulee varmasti toistekin tehtyä. Teimme myös hieman kuivahtaneesta patonginlopusta krutonkeja keiton kanssa syötäviksi. Sopivat hyvin murennettuina keiton sekaan.
[pinit]13/10/11
Uudet suolapurkit
Kartellin valaisimien ja viherkasvin lisäksi hankimme Hullareilta lisää Iittalan Jars-purkkeja. Tällä kertaa suolan säilyttämiseen. Olemme aikasemmin pitäneet pientä annosta suolaa Arabian Oma-sarjan kipoissa, mutta kannellinen purkki on kätevämpi suolan säilyttämiseen.
Käytämme vain ja ainoastaan hyvälaatuista suolaa. Eron esimerkiksi Pansuolaan verrattuna todella maistaa. Laadukas suola on puhdasta ja siinä on paljon mineraaleja, toisin kuin teollisesti käsitellyssä suolassa. Kuvan punainen suola on ehdoton suosikkini. Se on Sunfire saltia, joka on sekoitus Himalajan vuorisuolaa, Bolivian ruususuolaa, Hawaian Alaea Clay suolaa ja Kiinan merisuolaa. Valkoinen suola on Big Tree Farmin balilaisia suolankukkia.
Näitä käytämme siis lähinnä pöytäsuolana. Ruoanlaitossa rouhimme yleensä merisuolaa suoraan myllystä tai käytämme vaaleanpunaista vuorisuolaa, jos suola pitää annostella tarkemmin. Löytyykö teiltä suosikkisuolaa vai onko se aivan sama mitä suolaa ruokaan pistää? :)
[pinit]