07/06/15
Okonomiyakit, street foodia Japanista
Blogimme päivitystahti on hieman kangerrellut viime aikoina. Pahoittelut siitä. Meidän molempien uudet työkuviot ovat vieneet harrastukselta aikaa ja kirjoittamattomia juttuja olisi vaikka kuinka. Yksi sinne kirjoittamattomien joukkoon hautautuneista oli japanilaisen, hieman suolaista pannukakkua muistuttavan okonomiyakin resepti. Näitä päästiin jo alkukeväästä kokeilemaan Richard McCormickin opissa ja koska silloin mukaan saatu resepti on arkistoitu mappi ö:hön niin nyt uusintayrityksellä mentiin hatarien muistikuvien varassa.
Okonomiyaki tarkoittaa suoraan käännettynä jotain suuntaan “valitse omat täytteesi” eli ideana on sekoittaa kaikenlaista kananmunapohjaiseen taikinaan. Taikinasta tehdään sitten lättyjä, jotka paistetaan öljyssä pannulla. Täytteistä löytyy lähes aina varhaiskaalia, mutta muuten mielikuvitus on rajana. Itse menimme hieman kaapintyhjennyskulmalla tällä kertaa ja täytteiksi valikoitui kaalin lisäksi porkkanaa, lehtikaalia, pinaattia ja chiliä. Kasviksista ainakin bataatti toimii varmasti, lihasta pekoni, kiinalainen makkara ja jättikatkaravut kuuluvat yleisten täytteiden joukkoon.
Okonomiyakeihin kuuluu olennaisesti myös kastikkeet, wasabimajoneesi ja ketsupista, soijasta sekä worchestershire-kastikkeesta koostuva kastike. Itse olemme tosin jälkimmäisen sijaan käyttäneet srirachaa, joka nyt vaan sopii melkein mihin tahansa ruokaan.
Valmistamisen osalta nämä ovat helppoja. Taikinan tekee hetkessä ja kasvikset raastaa tai pilkkoo joukkoon melkein yhtä nopeasti. Paistamisessa menee sitten oma aikansa ja kannattaakin ehkä tehdä hommaa kahdella pannulla tai riittävän isolla sellaisella, johon mahtuu kaksi tai useampi lätty samanaikaisesti kypsymään. Hyviä ovat, joten kannattaa kokeilla.
Okonomiyakit (4 kpl)
- 300 g varhaiskaalia
- 2-3 porkkanaa
- 1 punainen chili
- pari lehtikaalin lehteä
- muutama pinaatin lehti
- 3 kananmunaa
- 1/2 dl vettä
- 1 dl vehnäjauhoja
- 1,5 tl soijaa
- ruohosipulia
- Päälle:
- ruohosipulia
- korianteria
- paahdettuja seesaminsiemeniä
- sriracha-kastiketta
- wasabimajoneesia (ohje alla)
Aloita valmistelemalla kasvikset. Pese ja kuori porkkanat, raasta ne karkeaksi raasteeksi. Leikkaa kaali suikaleiksi, puolita suikaleet. Hienonna chili, lehtikaali ja pinaatti sekä hieman ruohosipulia. Sekoita kulhossa keskenään.
Mittaa vesi ja jauhot toiseen kulhoon ja sekoita vispilän avulla tasaiseksi massaksi. Lisää sitten kananmunat joukkoon ja sekoita hyvin. Varo kuitenkaan vatkaamasta seosta yli. Lisää sitten kasvikset kananmunaseoksen joukkoon, sekoita ja anna turvota vähintään vartin ajan.
Lämmitä pannu liedellä kuumaksi, laske sitten lämpö keskilämmölle. Lorauta hieman rypsi- sekä seesamöljyä pannulle. Nosta iso kauhallinen taikinaa pannulle ja painele se lastan avulla noin 1,5 paksuksi lätyksi. Paista (keskilämmöllä) noin 5 minuuttia, kunnes paistopinta on kauniin ruskea. Käännä sitten lätty ja paista toiset 5 minuuttia.
Toista kunnes kaikki lätyt on paistettu. Hienonna ruohosipuli ja korianteri. Pursota hieman majoneesia ja srirachaa lätyn päälle, sitten paahdettuja seesaminsiemeniä sekä ruohosipulia ja korianteria. Tarjoa lämpiminä, mahdollisimman pian pannulta noston jälkeen, valmiita voit pitää hetken uunissa lämpimässä niin ei tarvitse yksitellen tarjota.
Wasabimajoneesi
- 1 dl majoneesia
- 3 tl wasabitahnaa
- 1 tl sitruunamehua
- ripaus suolaa
Tämä wasabimajoneesi on helppo ja nopea tehdä, on olennainen lisuke okinomiyakeille. Valmistus on hyvin yksinkertaista. Mittaa ainekset kulhoon ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa vähintään puolen tunnin ajan.
[pinit]31/05/15
Pappilan hätävara paahtoleivästä
Tämä kesäinen jälkiruoka on herkullinen ja helppo valmistaa. Vaikka aivan tuoreesta leivästä paras lopputulos syntyykin, niin tähän kelpaa vaikka jo muutaman päivän kaapissa ollut paahtoleipä. Fazerin vehnäpaahtoleipä imee itseensä mukavasti makua mascarponekastikkeesta ja toimii siksi tässä hyvin, koska leipä ei ole liian makeaa. Verrattuna perinteiseen pappilan hätävaraan, joka usein valmistetaan pullasta tai kekseistä.
Tärkeää on paahtaa leivät ensin kevyesti pannulla, muuten lopputulos on leipävanukkaan tapaista mössöä. Paahdetut leipäkutiot imevät itseensä juuri sopivasti makua, mutta säilyttävät muotonsa ja kevyen rapsakkuutensa. Voit käyttää seassa myös pakastemarjoja, mutta suosittelemme tuoreita, ne säilyvät parempina uunissa eikä paistoksesta tule liian vetistä. Lisäksi tuoreet marjat maistuvat parhaimmilta.
Leipäpaistos oli erinomaista myös seuraavana päivänä, mutta parhaimmillaan se on juuri uunista tulleena ja hetken vetäytyneenä. Isomalle porukalle reseptin saa muunnettua helposti tuplaamaalla ainesosamäärät. Tästä reseptistä syö 4 henkilöä mukavan kokoiset kupilliset, vaikka Mikko taisi syödä kerralla tästä kulhosta puolet.
Pappilan hätävara paahtoleivästä (4 annosta)
- 7 kpl Fazer vehnäpaahtoleipää
- 1/2 prk mascarponea
- 1 dl kermaa
- 3/4 dl sokeria
- 1/2 tl aitoa vaniljaa
- 1 kananmuna
- 200g tuoreita marjoja (mustikoita ja vadelmia)
- voita paistamiseen ja vuoan voiteluun
Leikkaa paahtoleivät neliöiksi noin 12-16 osaan. Paista paahtoleipäkuutioita keskilämmöllä pannulla pienen voinokareen kera muutamia minuutteja, kunnes leipäkuutiot ovat vaalean kullanruskeita ja pinta hieman rapsakka. Nosta leivät syrjään odottamaan.
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Vatkaa kerma, kananmuna, mascarpone, sokeri ja vanilja tasaiseksi kuohkeaksi seokseksi. Voitele pieni uunivuoka voilla ja laita pohjalle kerros leipäkuutioita ja marjoja. Täytä vuoka vuorotellen leipäkuutioilla ja marjoilla. Kaada lopuksi päälle mascarponeseos.
Paista uunissa 180 asteessa noin 35 minuuttia, koristele tuoreilla marjoilla ja tarjoile.
* * *
Yhteistyössä Fazer Paahto.
24/05/15
Lohi-avokadotäytteiset paahtoleipäkupit
Nopeat ja helpot lohi-avokadotäytteiset kupit paahtoleipäpohjalla sopivat alkupalaksi tai illanistujaisiin naposteltavaksi. Idea näihin syntyi kun Fazer haastoi meidät tuunaamaan toasteja. Paahtoleipä tosiaan taipuu moneksi ja kestävät ja maukkaat leipäkupit valmistuvat hetkessä. Kesäinen ja raikas täyte syntyi graavilohesta, avokadosta ja yrteistä.
Mutta vinkkinä, näihin kuppeihin voit valmistaa myös lämpimän täytteen uunissa. Silloin kuppeja esi-paahdetaan ilman täytettä noin 5 minuuttia. Tällöin kupeista tulee rapsakoita ja kestäviä, eikä täyte imeydy leipään. On muuten nopea valmistaa ja toimii näyttävänä alkupalana tai iltapalana, niin arkena, illanistujaisissa kuin juhlissa. Kupit voi paahtaa jo hyvissä ajoin ennen vieraiden saapumista ja täyttää juuri ennen tarjoilua.
Fazerin paahtoleipä toimii pohjassa “taikinana” todella hyvin, sillä pohja pitää hyvin muotonsa eikä murene tai hajoa käsiin, eli nämä ovat todellisia sormisyötäviä. Täytevaihtoehdoissa vain mielikuvitus on rajana. Lisäksi makumaailmaa voi tuunata valitsemalla erilaisia paahtoleipiä pohjalle. Itse aiomme ainakin syksyn tullen kokeilla sienikuppeja Fazerin ruispaahtoon.
Lohi-avokadotäytteiset paahtoleipäkupit (12 kpl)
- 12 kpl Fazer täysjyväpaahtoleipää
- 4 rkl sulatettua voita
- 2 avokadoa
- 250 g graavilohta
- 1 punainen chili
- 1 limen mehu
- 1 valkosipulinkynsi
- tuoretta korianteria
- tuoretta lehtipersiljaa
- suolaa
- mustapippuria
Ota paahtoleivät leikkuulaudan päälle ja kaulitse ne yksi kerrallaan niin suuriksi kuin saat. Leikkaa leivät pyöreään muotoon leivontamuotilla tai vaikka tyhjän ja pestyn säilyketölkin avulla.
Voitele muffinsivuoka voilla ja pyöreäksi leikatut Fazer täysjyväpaahtoleivät toiselta puolelta kevyesti voisulalla. Painele leivät vuokaan varovasti voideltu puoli ylöspäin. Paahda leipiä 200 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes leivät ovat rapsakoita ja ottaneet hieman väriä. Nosta paahtoleipäkupit lautaselle jäähtymään.
Valmista sillä välin lohi-avokadotäyte. Kuori ja pilko avokadot pieneksi kuutioksi, osan avokodokuutioista voit painella haarukalla soseeksi. Purista päälle limemehu. Hienonna valkosipuli ja chili pieneksi ja lisää joukkoon. Pilko graavilohi pieniksi suikaleiksi ja lisää joukkoon. Hienonna yritit, lisää joukkoon ja mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.
Täytä paahtoleipäkupit tahnalla juuri ennen tarjoilua. Koristele yrteillä ja pirskottele hieman limen mehua päälle.
* * *
Yhteistyössä Fazer Paahto.

















