Rapeaa kananpojan rintaa ja grillattua parsaa
Naapurin maalaiskana kettuineen on viime kuukausina ponnahtanut esille muun muassa koko sivun mainoksellaan Hesarissa. Jyrki Sukula mediakasvoinaan tämä Huttulan Kukon tuotemerkki yrittää rynniä markkinoille. Eikä siinä mitään, kun ajatuksena ja tarkoituksena on tarjota eettisemmin ja hallitummin tuotettua ja ennen kaikkea laadukkaampaa kanan (tai broileri-kanan) lihaa kotikeittiöihin. Yrityksessä on poikkeuksellista myös se, että kaikki rehun tuotannosta kaupan logistiikkaan asti on visusti omissa käsissä. On siis varsin hyvin tiedossa mitä kanat syövät, miten ne elävät ja miten tuotteet lopulta päätyvät kaupan hyllyille. Kuulostaa ihan hyvältä ja kun naapurimmekin niin kovasti maalaiskanan kokonaista kananpoikaa kehui niin päätimme mekin kokeilla, että onko näissä eroja.
Kokeiltavaksi valikoitui tuoreen kokonaisen kananpojan lisäksi toinen toistaiseksi markettien hyllyiltä puuttunut tuote eli nahalliset ja luulliset rintafileet. Tai Supreme-rintafileet kuten nämä oli nimetty. Ja koska Jyrki Sukula on hommassa mukana niin Sukulan reseptillä lähdettiin liikenteeseen. Resepti löytyy myös Naapurin maalaiskanan reseptipankista.
Rapeaa kananpojan rintaa ja grillattua parsaa (2 annosta)
- 2 kpl nahallisia kanan rintafileitä
- 1 dl lehtipersiljaa
- 1 dl tuoretta rakuunaa
- 2 rkl dijon-sinappia
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
- 16 vihreää parsaa
- 1/2 sitruuna
- suolaa
- mustapippuria
- oliiviöljyä
Nosta rintafileet noin tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön odottamaan.
Leikkaa parsoista puumainen tyviosa pois ja kuori tarvitaessa. Aseta parsat laakeaan astiaan, purista sitruunamehu päälle, rouhaise suolaa ja mustapippuria ja lorottele oliiviöljy vielä joukkoon. Sekoita kevyesti ja jätä 20 minuutiksi maustumaan.
Kuumenna oliiviöljyä pannussa ja aseta rintafileet paistumaan nahkapuoli alaspäin. Rouhaise suolaa ja mustapippuria fileiden päälle ja paista noin 5 minuuttia. Käännä sitten fileet ja paista toiset 5 minuuttia tai kunnes kana on kypsää. Suolaa ja pippuroi fileet myös toiselta puolelta.
Kuumenna samanaikaisesti myös toinen pannu (tai parila) ja paista parsat siinä kypsiksi. Tähän menee noin 8 minuuttia riippuen parsojen paksuudesta.
Kun rintafileet ovat kypsiä, voitele ne kauttaaltaan dijon-sinapilla. Hienonna lehtipersilja ja rakuuna, sekoita yrtit ja pyörittele rintafileet niissä.
Nosta parsat ja fileet lautasille, lorottele hieman oliiviöljyä päälle ja tarjoa heti. Annoksen kanssa tarjottavaksi sopii esimerkiksi kevyen omenainen ja yrttinen Moreau Chablis.
Kyllähän sitä pitää ihan rehellisesti myöntää, että olihan näissä rintafileissä hieman enemmän makua. Rapeaksi paahdettu nahka tekee paljon, mutta muutenkin lihan rakenne oli mehevämpää ja kosteampaa kuin tavallisissa rintafileissä. Kun kilohintakaan ei näissä ole mikään päätähuimaava niin tehdään aivan varmasti toistekin. Harmi vaan, että lähimarketin asiakkaista muutkin ovat tainneet nämä löytää ja hyllyt huutaakin aina tyhjyyttään.
Mitä tulee itse ruokaan niin resepti oli sekin oikein hyvä. Alkuperäisen ohjeen kokonaisen sitruunan mehu oli ehkä hieman liikaa ja jyräsi jo hieman parsan oman maun alleen. Tämä siis puolitetaan tästä eteenpäin. Sinappina käytettiin dijonia, mutta kotona tehty olisi tässä toiminut vieläkin paremmin. Käytimme myös tuplamäärän parsoja, kahdeksan tuntui vähän pieneltä määrältä.
2 kommenttia juttuun "Rapeaa kananpojan rintaa ja grillattua parsaa"
Hannele | Kokit ja Potit -ruokablogi kommentoi 02/06/14, 22.11Loistava kuva!
Naapurin maalaiskana saisi minusta vähän villinminkin kertoa tuotteidensa erosta tavalliseen broileriin verrattuna – yritin oikein etsiä tietoa sitä löytämättä.

