Uuden sadon lohikeitto

Uuden sadon lohikeitto, © avaruusasema

Lohikeitto on ehdottomasti yksi suosikkikeitoistamme, jota tulee tehtyä suhteellisen usein. Välillä kuitenkin kaipaa jotain pientä muutosta siihen perinteiseen ohjeeseen. Tällä kertaa inspiraatiota lähdettiin hakemaan kesäkeitosta ja kauden kasviksista. Kauppoihin on alkanut pikkuhiljaa tulla uuden sadon kasviksia, pääosin vielä ulkomaisia, mutta jo jotain kotimaisiakin. Tehtiin siis lohikeittoa johon tuli paljon kasviksia.

Kalakeitossa ehkä tärkein osa-alue on liemi, jota valitettavan harvoin jaksaa itse keitellä. Kalakin tulee useimmiten hankittua kaupan tiskiltä valmiina fileinä eikä perkuujätteitä jää liemessä hyödynnettäviksi. Onneksi nykyään meidänkin lähimarketista saa Puljongin liemiä, heidän kalaliemensä on melkein yhtä hyvä kuin itse keitelty.

Uuden sadon lohikeitto (4-6 annosta)

  • 400 g tuoretta lohifileetä
  • nippu (4-5 kpl) uuden sadon porkkanaa
  • nippu (4 kpl) uuden sadon sipuleita
  • pieni kukkakaali
  • 1 dl sokeriherneitä
  • 250 g varhaisperunoita
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 1 l kalalientä
  • 2 dl kermaa
  • 10 maustepippuria
  • hienonnettua tilliä
  • mustapippuria
  • suolaa

Poista nahka lohifileestä ja paloittele parin sentin suupaloiksi. Asettele lautaselle, suolaa ja laita siksi aikaa jääkaappiin maustumaan kun valmistelet muita aineksia.

Pese porkkanat ja leikkaa pieniksi paloiksi. Huuhdo sipuli ja leikkaa se reiluiksi paloiksi, voit leikata myös vaalean osan varresta mukaan. Huuhtele kukkakaali, poista kantaosa ja leikkaa tai nypi sopiviksi paloiksi. Kuuhtele sokeriherneet ja leikkaa puoliksi. Huuhtele perunat hyvin ja leikkaa pienehköiksi paloiksi.

Sulata nokare voita isossa kattilassa ja kuullota porkkanoita sekä sipuleita siinä muutaman minuutin ajan. Ripottele kasvisten päälle jauhot ja sekoita. Lisää sitten muut kasvikset, kalaliemi sekä maustepippurit. Keitä kannen alla kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä (n. 10-15 minuuttia).

Lisää kalapalat sekä kerma keiton sekaan, sekoita ja hauduta alhaisella lämmöllä vielä noin 5-8 minuuttia. Tarkista maku ja mausta mustapippurilla sekä suolalla. Ripottele keiton päälle runsaasti tilliä. Tarjoa tuoreen leivän kera.

Vaikka tämä ohje ei hirveästi aiemmasta ohjeestamme poikkea niin maku oli kyllä erilainen. Runsaat kasvikset tekivät kokonaisuudesta jotekin aavistuksen hienostuneemman ja lopulta oltiinkin yhtä mieltä, että tämä on parempi. Varmasti tähän vaikutti myös se, että käytimme uuden sadon kasviksia, niissä on vaan niin paljon mehevämmät ja täyteläisemmät maut. Porkkana on raikkaan makeaa eikä ollenkaan puisevaa, sipulikin on enemmänkin makeaa kuin kitkerää ja varhaisperunat vaan yksinkertaisesti hyviä.

Loppukevät ja kesän alku on parasta juuri tämän takia, kaikki maistuu paremmalta. Harmi vaan, että kesälomakauden alkaessa kaikki kasvikset katoavat kaupunkien kauppojen hyllyiltä. Mutta pitää nauttia nyt kun näitä saa. :)

Yksi kommentti juttuun "Uuden sadon lohikeitto"

Tämä on niin herkullisen oloista, että aion ilman muuta kokeilla!b

Kirsi kommentoi 09/06/14, 22.53