Katselet juttuja tunnisteella "kasvis"

Perunaa ja papuja

perunaa_ja_papuja

Välillä iskee melkoinen itsesensuuri sen suhteen, että mitä tänne blogiin laittaa. Varsinkin reseptien suhteen tulee nostettua oma vaatimustaso sellaiselle tasolle ettei sitä enää oikein omin taidoin ylitetä. Sitten täällä tulee hiljaista. Ehkä aina ei kuitenkaan kaiken tarvitsi olla niin viimeisen päälle. Ehkä välillä se simppeli arkiruokakin ansaitsisi omat juttunsa.

Eilen esimerkiksi tehtiin todella herkullinen illallinen, joka ei monimutkaisuudella tai erikoisuudella koreillut. Keitettiin perunoita ja paistettiin papuja, lisäksi tyhjenneltiin viime vuoden peruja olevia kuivasienivarastoja ja tehtiin ihan perinteinen suppilovahverokastike. Tämän kesän hittiä keittiössämme, herkullista papureseptiä panttaamme erinäisistä syistä vielä hetken. Perunat pyöriteltiin voissa keittämisen jälkeen, sienikastikkeeseen vain uuden sadon sipulia ja kermaa, vähän suolaa ja mustapippuria.

Kesää on vielä hetki (toivottavasti) jäljellä, joten syödään vielä kesäistä ruokaa. Kohta tulee tummempien makujen ja juuresten aika, niistä saa monta hyvää arkiruokaa. No ehkä näitä juttuja tulee vastaisuudessakin, katsotaan mihin se kuvitteellinen rima asettuu ja saako sen ylitettyä.

[pinit]

Ananassalsa

ananassalsa

Kesä on grilliruoan aikaa. Grillatessa tulee kuitenkin helposti urauduttua pihvi, peruna ja salaatti -linjalle. Erilaisilla lisukkeilla ja salaateilla on kuitenkin helppo muuntaa ruoka tyylisuunnasta toiseen, varsinkin kun kokeilee hieman eksoottisempia makumaailmoja.

Tämä trooppinen, raikas, hedelmäinen ja aavistuksen tulinen salsa toimii grilliruoan (erityisesti vaalean kalan ja kanan) lisäksi erinomaisesti texmex-ruoan kanssa. Joko sellaisenaan dippinä maissilastujen kanssa tai osana ateriaa. Itse käytimme tätä fajitas -pöydän osana vehnätortillojen täytteenä tulisesti maustetun kanan, jalapenojen, salaatin ja ranskankerman lisäksi. Tullaan aivan varmasti tekemään tätä toistekin tänä kesänä. Toimii.

Ananassalsa (kulhollinen)

  • salsa:
  • keskikokoinen tuore ananas
  • 3 tomaattia
  • 2 uuden sadon punasipulia
  • 1-2 tuoretta punaista chiliä
  • tuoretta korianteria
  • kastike:
  • 2 rkl extra virgin oliiviöljyä
  • yhden limen mehu
  • 1 valkosipulin kynsi
  • (1 tl jauhettua korianteria)
  • (1/2 tl juustokuminaa)
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria

Kuori ananas huolellisesti ja poista puumainen keskiosa. Kuutioi sitten se pieniksi kuutioiksi. Poista tomaatista siemenet ja kuutioi pieniksi kuutioksi. Hienonna punasipulit ja pieni pätkä vartta terävän veitsellä pieneksi silpuksi. Poista chilistä siemenet ja hienonna sekin pieneksi silpuksi. Voit halutessasi jättää osan chilistä renkaiksi, se toimii kivana visuaalisena yksityiskohtana salsassa.

Valmista seuraavaksi kastike. Mittaa oliiviöljy ja purista limen mehu pieneen kulhoon. Hienonna valkosipuli pieneksi ja lisää se öljyseokseen muiden mausteiden kera. Sekoita hyvin. Sekoita sitten kasvikset kulhossa ja lisää joukkoon kastike. Hienonna lopulta kourallinen tuoretta korianteria salsan joukkoon. Tarjoa hieman jäähdytettynä tai huoneenlämpöisenä.

[pinit]

Kevätvihanneksia ja pastaa

Kevatvihanneksia ja pastaa, © avaruusasema

Varmana kevään merkkinä voi pitää sitä kun ensimmäiset vihreät parsat saapuvat kauppoihin. Nämä ensimmäiset erät on vielä hieman nuhjuisia, mutta toimivat ihan hyvin pastan tai risoton kaverina. Pari viikkoa sitten teimme parsarisottoa, jolloin jääkaappin jäi pyörimään toinen parsanippu. Päätimme hyödyntää sen mitä nipusta oli hyödynnettävissä ja tehdä keväisen pastan. Tällä kertaa ajattelimme kokeilla jotain muuta kuin luottoreseptiämme kermaista parsapastaa, jota eilen näköjään kokkailtiin Liemessä-blogin keittiössä.

Jääkaapista löytyi kaikenlaista, joten päätimme rakentaa ruoan sen ympärille mitä oli käsillä. Uuden sadon porkkanoita, aavistuksen pikkelöityinä, sitä vihreää parsaa, salottisipuleita ja hieman makua voista, valkosipulista sekä happoa sitruunasta. Pastasta tuli yllättävän onnistunut joten päätyi tänne blogiin asti. Ainostaan yrttejä jäi kaipaamaan, harmi että timjamimme päätti kuolla eikä minttu tähän olisi sopinut.

Kevätvihanneksia ja pastaa (2 annosta)

  • 2 uuden sadon porkkanaa
  • 1 rkl valkoista balsamicoa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • ripaus sokeria
  • nippu vihreää parsaa
  • suolaa
  • 2 salottisipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 25 g voita
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • suolaa
  • mustapippuria
  • parmesan-juustoa
  • 250 g nauhapastaa
  • (tuoreita yrttejä)

Pese porkkanat ja kuori halutessasi. Leikkaa noin 1-2 millin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta viipaleet pieneen kulhoon ja annostele balsamico, öljy, suola sekä sokeri niiden päälle. Sekoita ja anna marinoitua aina välillä sekoitellen sillä aikaa kun valmistat ruokaa.

Huuhtele parsat, leikkaa tyven puumainen osa pois ja kuori tarvittaessa. Keitä hyvin suolatussa vedessä kolme minuuttia. Nosta parsat suoraan kattilasta jääveteen jotta niiden kypsyminen lakkaa. Leikka ne sitten noin parin sentin paloiksi ja siirrä sivuun odottamaan.

Laita tässä vaiheessa pastaa varten vesi kiehumaan. Kastikkeen tekoon menee noin 10 minuuttia joten voit tämän ja pastan keittoajan perusteella ajoittaa sen missä vaiheessa alat valmistamaan sitä. Keitä pasta al dente.

Leikkaa salottisipulit pitkittäin neljään lohkoon. Viipaloi valkosipuli. Kuumenna oliiviöljyä ja nokare voita paistokasarissa. Lisää salottisipulit ensimmäisenä pannulle. Kuullota hetken aikaa ja lisää sitten valutetut pikkelöidyt porkkanat. Kuullota taas hetki ja lisää sitten valkosipuli. Lisää lopuksi parsat ja sitruunamehu sekä mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita valmis pasta kastikkeen sekaan. Viimeistele annos halutessasi tuoreilla yrteillä ja lorauta hieman oliiviöljyä päälle. Raasta annosten päälle vielä hieman parmesania. Tarjoa heti.

Kivan keväinen ja raikas pasta, jossa vihannesten maut oli hyvin esillä. Hyvää oli, pitää joskus kokeilla vielä yrttien kanssa. Tuon mainitun timjamin lisäksi / sijasta ainakin persilja, basilika ja oregano ovat varmoja valintoja.

[pinit]