Katselet juttuja tunnisteella "suklaa"
28/12/09
Ostoksilla

Yritimme jokavuosittaiseen tapaamme tänäkin vuonna käydä joulun jälkeisissä alennusmyynneissä. Kuten aina ennenkin, emme nytkään löytäneet mitään alennettua ostamisen arvoista. Koska olimme kuitenkin kerrankin ajoissa arkena Helsingissä niin päätimme lähteä käymään Chez Mariuksessa keittiötarvike-ostoksilla. Olemme jo pitkään halunneet soodasifonin, kaupasta kun ei sooda-vettä sellaisenaan saa. Ehdoton väline drinkkien, alkoholittomien juomien ja joidenkin jälkiruokien valmistukseen. Samalla hankimme myös caipirosca-nuijan, laadukkaan hieman kokkiveistä pienemmän veitsen, sekä silikonisia tartelettivuokia (joita ei kuvassa näy). Ja kuten aina, unohtui tälläkin kertaa jotain eli se paistokivi, josta on blogimme kommenteissa ollut keskustelua.
Piti tänään tehdä mojitoja ihan vaan testiksi, mutta yhdestäkään Helsingin keskustan ruokakaupasta ei löytynyt tuoretta minttua. No huomenna yritämme löytää sitä jostain niin pääsemme kokeilemaan sifonia tositoimissa.
Ennen kotiin lähtöä poikkesimme vielä Kämp Galleriassa Valrhonan suklaapuodissa, jossa on myöskin pitänyt jo useamman kerran käydä. Ostimme muutamaa eri “alkuperämaa-suklaata” ja pekaanipähkinäsuklaata kokeeksi. Itse olen meidän perheessä se hirvittävä suklaan kuluttaja, mutta lähinnä Fazerin sininen -linjalla. Nyt tekisi mieli kokeilla jotain uutta. Hauska oli ainakin huomata kuinka paljon maa ja lajike suklaan makuun vaikuttaa. Aivan kuten kahvissakin. Arietta ei niin suklaasta välitä, suostui maistamaan kuitenkin.
[pinit]11/07/09
Kahvipuoti Caffi
Saimme keväällä lahjakortin Sokos Hotel Flamingoon ja päätimme käyttää sen kesälomallamme. Hotelli oli uusi ja oikein siisti, lisäksi siellä oli ystävällinen ja hyvä palvelu. Ainoa miinuspuoli oli se, että siellä oli aivan liikaa meluisia lapsiperheitä. Toisaalta se ei tullut yllätyksenä. Samalla reissulla vierailimme Jumbossa sekä Flamingo ”viihdekeskuksessa”.
Flamingosta löysimme paahtimo- ja suklaakauppa Caffin. Kävimme nauttimassa cappuccinot ja ostimme rasiallisen käsintehtyjä suklaakonvehteja. Nam. Oli todellinen yllätys, että ostoskeskuksesta voi löytyä tällainen kahvipuoti. Yleensä ostoskeskusten kahvitarjonta rajoittuu automaattikahviin, jota myydään ylihintaisena erikoiskahvien nimillä.
Caffissa on runsasta valikoima erilaisia kahveja raakapapuina, paahdettuna sekä jauhettuna. Erikoisuutena on oma pienpaahtimo. Caffissa oli asiantunteva ja asiaan omistautunut palvelu. Valitettavasti oma espressokoneemme tarvitsee pientä huoltoa, joten emme voineet ostaa papuja kotiin kokeiltavaksi. On myös harmi, että liike sijaitsee täältä Espoosta katsoen aika kaukana.
Ainoa asia mikä jäi meitä askarruttamaan oli, että miksi paahdetut pavut säilytettiin kirkkaissa lasipurkeissa tiskillä. Käsityksemme mukaan pavut säilyvät parhaiten valolta suojattuna. Esillepanon kannalta lasipurkeissa säilyttäminen on tietenkin näyttävä ratkaisu.
Suosittelemme ehdottomasti kaikille kahvista ja suklaasta kiinnostuneille.
[pinit]07/12/07
Resepti: Suklaa-vadelma-salmiakkimuffinit
Valmistelut: 20 minuuttia
Kypsennys: 25-30 minuuttia
15 kappaletta
- 150 g voita tai margariinia
- 2 dl sokeria
- 2 munaa
- 3 1/2 dl vehnäjauhoja
- 5 rkl kaakaojauhetta
- 1 rkl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 dl maitoa
- 100 g rouhittua tai sulatettua tummaa suklaata (70 %)
- 2-3 dl vadelmia
- 3-4 rs (45-60 g) apteekin salmiakkia (Haganol)
Sulata voi (tai margariini) liedellä kattilassa tai mikrossa. Sekoita kulhoss sokerin kanssa ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää kananmunat ja vatkaa sekaisin. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri erillisessä kulhossa. Lisää tämän jälkeen kuivat ainekset munaseokseen ja sekoita. Lisää myös maito ja sekoita hyvin. Sekoita tämän jälkeen suklaarouhe, vadelmat ja salmiakit joukkoon.
Jaa taikina voideltuun muffinipeltiin tai kertakäyttöisiin vuokiin (jätä hieman “kasvunvaraa”, ei siis aivan täyteen) ja paista muffineita 175 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia.
Yllättäen tämmöisellä yhdistelmällä lähdettiin ensimmäistä kertaa kokeilemaan muffinien valmistusta. Ylläoleva resepti on yhdistelmä eri reseptejä ja omaa sovellusta. Vastoin kaikkia odotuksia näistä tulikin varsin hyviä. :)
[pinit]



