26/11/14
Vihreä thaimaalainen curry, toisella tavalla
Nyt on joku Aasia-vaihe selvästi menossa meidän keittiössä. No ei sitä aina jaksa pelkkää pizzaakaan tehdä. :D
Thaimaalainen vihreä curry on yksi niistä ruoista, joissa maut kohtaavat lähes täydellisyyttä hipovalla tavalla. Jotenkin se vain kovasti kutkuttelee meidän molempien makuhermoja. Tulisen chilin, inkiväärin, hapokkaan limen ja sitruunaruohon, makean täyteläisen kookosmaidon, suolaisen kalakastikkeen ja yrttien muodostama kokonaisuus on aina herkkua ja toimii pohjana monenlaiselle currylle. Mukana voi olla vain kasviksia tai sitten niiden lisäksi kanaa, kalaa tai äyriäisiä. Välillä kuitenkin curry-kastike ja riisi kyllästyttää ja tekisi mieli kokeilla jotain muuta.
Aloinkin sitten etsimään netistä reseptejä joissa perinteistä vihreää currya olisi jotenkin muokattu erilaiseen suuntaan. Jamie Oliverin reseptissä kiehtoi se, että curry oli tavallaan hajotettu osiin, joista sitten itse pääsee kasaamaan haluamansa annoksen. Ainekset eivät kyllä olleet ihan autenttisesti kohdallaan, mutta onneksi niitä voi muuttaa omaan makuun paremmin sopivaan suuntaan. Kaiken lisäksi tuo Jamien resepti oli todella sekava, joten aika pitkälle fiiliksellä mentiin.
Ainesluettelo on pitkä kuin nälkävuosi, mutta älä anna sen säikäyttää. Tämä ruoka on oikeasti aika helppo valmistaa ja syntyy vielä suhteellisen nopeasti. Ei ehkä ihan 30 minuutin ruoka kuten Jamie Oliver omaansa väitti, mutta on kyllä ihan arki-ruoaksi kelpaavaa tavaraa, jos siis mausteisesta ruoasta tykkää. Osa aineista kannattaa hakea aasia-kaupoista, mutta löytyy kyllä marketeistakin, laatu ja hinta eivät vaan ole ollenkaan samalla tasolla. Currytahna, riisiviinietikka, kalakastike sekä riisinuudelit kannattaa kuitenkin etnisistä kaupoista hakea, jos siihen on mahdollisuus.
Ruoasta tuli jopa yllättävänkin hyvää. Hunajassa paahdettu kana oli herkkua ja onnistuimme kerrankin saamaan nahan mukavan rapeaksi. Salaatti oli aika tulista, mutta ei liian. Jos ei tykkää hirveän tulisesta niin toisen chilin voi jättää pois. Papukastike sitoi kivasti maut yhteen ja romaine sekä päälle puristettu limen mehu toivat pikkasen kesää synkkyyden keskelle. Nuudelit myös toimivat yllättävän hyvin. Meinasimme aluksi tehdä riisiä, mutta kun unohtui laittaa kiehumaan niin tehtiinkin nopeammin syntyviä riisinuudeleita. Seesaminsiemenet ja thai basilika olivat sitten vielä se piste iin päälle. Herkullista. Kokeilkaa!
Vihreä thai-curry, kanalla (4 annosta)
- kana
- 3-4 nahallista kanan rintafilettä
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
- 1-2 tl vihreää currytahnaa
- 3-4 rkl juoksevaa hunajaa
- papukastike
- 200 g tuoreita vihreitä papuja
- 1 rkl seesamiöljyä
- 2 rkl vihreää currytahnaa
- 2 cm pala inkivääriä, raastettuna
- 2 valkosipulinkynttä
- 1,5 dl vahvaa kanalientä
- 4 dl kookosmaitoa
- 1 sitruunaruoho
- 1 tl kalakastiketta
- 1/2 limen mehu
- tuoretta korianteria
- kaalisalaatti
- 1 pieni punasipuli
- 1/2 tl sokeria
- 1 rkl riisiviinietikkaa
- 1/2 kiinankaali
- 8 pienehköä retiisiä
- 1 vihreä chili
- 1 punainen chili
- suolaa
- mustapippuria
- tuoretta korianteria
- nuudelit
- 100 g riisinuudeleita
- suolaa
- seesamiöljyä
- 1/2 limen mehu
- lisukkeet
- romaine-salaattia
- tuoretta korianteria
- tuoretta thai-basilikaa
- 1 lime lohkoina
- 2-3 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
Valmistaminen kannattaa aloittaa listan viimeisestä ainesosasta ja paahtaa kuivalla pannulla seesaminsiemeniä kunnes saavat hieman väriä pintaan. Siemeniä kannattaa paahtaa kerralla isompi määrä, ne säilyvät hyvin huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasiassa. Sopivat moniin salaatteihin ja paistetun kalan tai kanan kanssa.
Valmistele sitten kaalisalaatti, tämänkin voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi. Kuori sipuli ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Laita kulhon pohjalle, ripottele sokeri sipuleiden päälle ja kaada perään riisiviinietikka. Sekoita ja anna maustua sillä välin kun pilkot muut salaatin ainekset. Huuhtele kiinankaali ja retiisit. Leikkaa kaali ronskisti suikaleiksi, viipaloi retiisit. Viipaloi chilit ja poista siemenet. Sekoita kasvikset kulhossa sipuleiden kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää juuri ennen tarjoamista muutama korianterin lehti hienonnettuna.
Kuumenna iso paistinpannu ja kaada pari ruokalusikallista oliiviöljyä sille. Aseta kanat pannulle nahkapuoli alaspäin, suolaa ja pippuroi. Paista keskilämmöllä aina välillä kääntäen noin 15 minuutin ajan. Levitä sitten currytahnaa jokaisen rintafileen päälle ja paahda molemmin puolin. Laske lämpöä ja annostele hunaja jokaisen fileen päälle. Paahda vielä molemmin puolin kunnes kana on kypsää.
Aloita myös papukastikkeen teko samalla kun paistat kanoja. Huuhtele pavut ja leikkaa päädyt pois. Kuumenna seesamiöljy pannulla, mittaa currytahna ja raastettu inkivääri sekä valkosipuli pannulle. Paahda hetki keskilämmöllä. Lisää sitten kanaliemi, kookosmaito ja sitruunaruoho sekä lopulta pavut pannulle. Kiehauta, laske lämpöä ja jätä vetäytymään kunnes ruoka on muuten valmista. Varo ettei kastike pääse kiehumaan pitkää aikaa, kookomaito juoksettuu silloin (virheistä oppii!). Lisää aivan lopuksi limen mehu ja hieman hienonnettua korianteria.
Valmista nuudelit vasta kun kaikki muu on valmista. Kiehauta vesi kattilassa, nosta pois liedeltä ja upota riisinuudelit hetkeksi siihen. Siivilöi vesi pois ja huhtele kylmällä vedellä. Lorauta seesamiöljyä pannulle ja kuumenna nuudelit nopeasti siinä. Purista puolikkaan limen mehu päälle.
Asettele kanat, papukastike, salaatti ja nuudelit omiin kulhoihinsa. Tarjoa niiden kanssa myös romaine-salaattia, korianteria sekä thai-basilikaa. Purista annoksen päälle limen mehua ja ripottele paahdettuja seesaminsiemeniä.
[pinit]19/11/14
Rigatonia ja tuoremakkaraa
Siitä on kulunut hetki jos toinenkin, kun olen arkena lounasta kotona valmistanut. Lounas tulee yleensä syötyä (lounas-) ravintolassa tai sitten se koostuu aiemmin yli jääneestä ruoasta. Viikonloppuisin emme lounasta yleensä syö, sen sijaan tulee nautittua runsaampi ja myöhäisempi aamiainen sekä hieman monimutkaisempi illallinen. Jos lounasta on kuitenkin tarve valmistaa, arvostaa ruoassa sitä, että se valmistuu kohtuullisen pienellä vaivalla ja kohtuullisen nopeasti. Ja mikäpä ei näitä kriteereitä paremmin täyttäisi kuin pikaruokien aateli eli pasta.
Sen verran halusin itselleni tänään haastetta asettaa, etten valmistaisi mitään sellaista mitä on joskus tullut tehtyä. Ulkona on kohtuullisen kolea keli, joka meinaa hieman tunkea myös sisälle, joten tummempaa makumaailmaa ja kermaista kastiketta teki mieli. Hetken pyörittelyn jälkeen ostoslistalta löytyi tuoremakkaraa, kermaa, sipulia ja herkkusieniä. Loput oli tarkoitus kaapia nurkista.
Tuoremakkaraa sai tietenkin marketeista vähän metsästää, mutta tämmöistä siitä lopulta sitten tuli. Ruoka syntyi kohtuullisen helposti, sopivan nopeasti ja lopputulos oli herkullista. Herkullisempaa kuin osasin edes odottaa. Oikeastaan jo vähän luksusta arjen keskelle.
Rigatonia ja tuoremakkaraa (4 annosta)
- 2 rkl oliiviöljyä
- n. 300 g yrteillä maustettua tuoremakkaraa
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 sipuli
- 3 kpl (60 g) herkkusieniä
- 0,75 dl kuivaa valkoviiniä
- 250 g pastaa (rigatonia, penneä, tms.)
- 2 dl kuohukermaa
- 1 kananmuna
- n. 50 g raastettua parmesania
- 2 rkl hienonnettua persiljaa
- suolaa
- mustapippuria
Kuumenna öljy suuressa pannussa. Purista tuoremakkara suolesta pannulle pieniksi paloiksi. Paista keskilämmöllä kypsäksi (noin 15-20 minuuttia). Makkaraksi käy tietenkin oman maun mukaan valittu kevyesti maustettu italialainen makkara tai sitten vaikka lähes jokaisesta kaupasta löytyvä Saarioisen yrtti-bratwurst.
Leikkaa valkosipuli ohuiksi lastuiksi. Lohko sipuli noin sentin paksuisiksi lohkoiksi. Nosta makkarat pois pannulta ja kuullota hetki sipuleita pannulle jääneessä öljyssä. Lisää öljyä tarvittaessa. Lohko herkkusienet ja lisää myös ne pannulle. Kuullota jälleen hetki. Kaada joukkoon valkoviini, kiehauta ja anna kiehua hiljalleen kunnes neste on kiehunut noin puoleen.
Keitä kastikkeen kypsyessä voimakkaasti kiehuvassa hyvin suolatussa vedessä pasta al dente, pakkauksen ohjeen mukaisesti. Valuta ja kaada takaisin kattilaan.
Riko kananmuna kulhoon, kaada joukkoon kerma ja noin puolet raastetusta parmesanista. Lisää ruokalusikallinen hienonnettua tuoretta persiljaa. Sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Kaada seos pannulle makkarapaistoksen joukkoon, sekoita ja kuumenna. Kaada sitten myös pasta samalle pannulle, sekoita ja tarjoa heti. Koristele annokset persiljalla ja parmesan-juustolla.
[pinit]16/11/14
Sinne Helsinki
Otettiin viime viikon keskiviikkona ruokabloggaaja-seurassa suunta kohti Sinne Helsinkiä. Seuraamme liittyi Hanna, Heidi ja Veera. Hyvän ruoan lisäksi odotuksissa oli siis myös hyvää seuraa, eikä tällä kertaa tarvitsisi hävetä kameran kanssa heilumista. Sinne Helsinkihän on erinomaisen ravintolan maineessa olevan Porvoolaisen Bistro Sinnen kaupunkilaisserkku, joka avasi noin kuukausi sitten ovensa. Teema ravintolassa on sama eli paikallisia raaka-aineita bistro-hengessä annoksiksi loihdittuna. Siinä alkuperäisessä Sinnessä emme ole käyneet, joten vertailua ei kovin syvällisesti voinut tehdä. Helsingin Sinne on muuten yllättävän iso paikka. Kadulle näyttäytyy vain osa ravintolasta ja katetulta sisäpihalta löytyy paljon lisäneliöitä.
Ruokalistaa oli luettu jo ennakkoon kotitehtävänä, joten tilaus oli simppeli, otin Menu Eerikin kera viinien. Alkuun Kylmäsavustettua kirjolohta, Sinnen perunasalaattia ja tillimajoneesia, pääruoaksi Glaseerattua karitsaa, olutsipulia ja herkkutatteja, ja lopulta jälkkäriksi Kaura-omenapaistos, uuniomenajäätelöä ja kinuskia. Tia tosin alkoi ennakko-annoskateuden iskiessä vaihtelemaan tilaustaan sitä mukaa kuin muu seurue tilauksiaan luetteli. Lopulta samasta menusta vaihtui kuitenkin vain jälkiruoka ja Omppu korvautui Värtsilällä – mehustettuja villivadelmia, vaniljajäätelöä ja salmiakkimarenkia.
Ruoka oli erittäin hyvää, varsinkin alkuruoka ja jälkkärit. Myös viinit toimivat hyvin, jälkkärin kanssa tarjottu Tschida Muskat Ottonel Auslese (2013) oli varsinkin erinomainen kumppani jo melkein liian makean omenakaurapaistoksen kanssa. Sopivasti raikasta hedelmäisyyttä ja happoa. Pääruokana nautittua karitsaa vaivasi aavistuksen tasapaksu makumaailma, jos nyt jotain pientä puutetta haluaa esille nostaa. Annoskateutta meinasi tulle kun pöytään tuotiin herkullisen näköinen burger, Porvoon Sinnestä tunnettu klassikko. Jälkkäreistä Porvoo-Helsinki eli tuulihattu, tyrnisorbettia ja lakritsikreemiä oli ehdottomasti näyttävimmän näköinen. Lasku tuli hauskasti vanhan kirjan välissä.
Hauskasti sisustettu ravintola, josta saa hyvää ruokaa ja jossa palvelu toimii. Bistron puolelle (kadun puolelle) pääsee myös ilman pöytävarausta. Tykättiin. Hinta-laatusuhteeltaan paikka on kovaa luokkaa, varsinkin Helsingin mittapuulla.
[pinit]













