06/04/15
Rikhard von Trappe
Kuukausittain kokoontuva ravintolakerhomme suuntasi maaliskuussa Hans Välimäen luotsaamaan hiljattain Rikhard’sista Rikhard Von Trappeksi muuttuneeseen ravintolaan. Belgialaistyyliseksi bistroksi itseään tituleeraava paikka oli saanut ennakkoon kehuja ja ruokalistakin näytti oikein hyvältä simpukoineen, fish’n’chipseineen ja belgialaisine vohveleineen. Rikhard’sissa kävimme viime syyskuussa ja tykkäsimme, ruoka oli herkullista, klassista pubiruokaa, palvelu hyvää ja paikka muutenkin mukavan kotoisa. Ravintolasalissa ei valtavia muutoksia ollut tehty ja mm. jo mainittu fish’n’chips löytyi jo edellisen ravintolan listalta. Tämä antoi odottaa, että ravintola jatkaisi hyvin pitkälle samalla linjalla kuin Rikhard’s. Odotukset olivat siis korkealla.
Seurueeseemme kuului tällä kertaa lisäksemme vain Hanna ja Nata, mutta tämä ei menoa hillinnyt, naurua ja hulvatonta juttua riitti. Hanna ehti jo vierailustamme kirjoittaa, Nata ei tällä kertaa tainnut viitsiä. Mekin mietimme hetken, että viitsimmekö. Negatiivisista kokemuksista kun ei yleensä jaksa kirjoittaa. Kuten tuli jo todettua olivat odotukset korkealla, eivätkä ne siis valitettavasti täyttyneet.
Illallinen alkoi meidän osaltamme etanoilla ja ankanmaksapateella. Patee oli herkullista, mutta sen kanssa tarjotut kirsikat muistuttivat eineskirsikoita eikä maalaisleipäkään ollut maalaisleipää oikein nähnytkään. Kuivaksi paahdettu leipä muistutti lähinnä kaupan valmiiksi viipaloitua vuokaleipiä. Etana-annos oli aika pieni, eikä makua oikein löytynyt. Pettymys siis sekin.
Pääruoaksi Tia otti minun Rikhard’sin aikana vuolaasti kehuman fish’n’chipsin, kun minä päädyin tilaamaan kukonpoikaa ja mausteista kukkakaalia. Molempiin annoksiin kuului belgianperunoita, kuten ranskalaisia von Trappessa kutsutaan. Itse emme hirveästi tykästyneet näihin paksuihin, pinnalta (juuri ja juuri) rapeisiin, mutta sisältä lötköihin perunoihin. NYT:in toimitus näistä taas tykkäsi, joten makukysymys varmaan, ainakin osittain. Itse olisimme tykänneet hieman ohuemmista tikuista.
Kukonpoika oli kyllä herkkua, ohessa tarjottu kukkakaalimuru (?) poppareineen jäi jotenkin irralliseksi, eikä bernaisekaan oikein löytäyt paikkaansa annoksessa, suolakin puuttui. Fish’n’chipseissä kala oli myös mukavan rapsakkaa ja maukasta, ainoa miinus noista perunoista, joihin olisi muuten myös voinut vähän ripsauttaa suolaa.
Jäkkäriksi otimme belgialaiset vohvelit. Itse vohvelit olivat rapsakat ja maukkaat, mutta täytteissä oltiin kyllä menty sieltä missä aita on matalin. Toki tuoreiden marjojen vaatiminen talvella on vähän kohtuutonta, mutta löllöt pakastemansikat voisi jättää silti suosiolla pois. Tilalle vaikka ihan rehellistä hilloa. Ja purkista suoraan tullut suklaakastike ei myöskään saa hurraahuutoja osakseen.
Hieman jäi valju olo tästä ravintola-visiitistä. Palvelu pelasi, paikka oli viihtyisä, mutta hinta-laatusuhde ei ollut kohdallaan. Ruoassa mentiin välillä ketjuravintola-luokassa, mutta hintaa annoksilla kuitenkin oli. Linjattomuus myös vaivasi, itse emme aivan löytäneet sitä mitä belgialaisella laadukkaalla bistrolla ymmärrämme. Konsepti voisi toimiakin, mutta toistaiseksi asioissa oli oiottu vähän liikaa.
21/03/15
Kermainen kanapasta
Välillä tulee hassuja mielihaluja. Tein opiskeluvuosina usein curryllä ja chilillä maustettua kermaista kanapastaa, johon oli joukkoon heitetty vielä ananasta. Se oli hyvin lähellä parasta mitä silloin omassa keittiössä syntyi. Tässä eräs ilta alkoi jostain syystä tehdä mieli tätä makumaailmaa, mutta koska purkkiananakset ja valmis curry-kastike eivät houkutelleet niin päätin kokeilla, jos samantyyppisistä mauista saisi tehtyä hieman hienostuneemman version.
Makeutta lähdin hakemaan ananaksen sijaan freesatusta tomaattipyreestä, mausteisuutta curryn sijaan tuoreesta chilistä, valkosipulista sekä srirachasta, luonnetta ranskankermasta ja hapokkuutta sitruunasta. Kanaa ja pastaa tietenkin sekä hieman tuoreita yrttejä päälle niin eihän siitä huonoa voisi tulla?
Tässä ei ehkä ihan liikuttu italialaisen perinnepastan makumaailmoissa, mutta hyväähän tästä tuli. Yllättävänkin tasapainoinen kokonaisuus ensimmäisellä yrittämällä, vain sitruunaa joutui lopussa lisäämään. Sopiva makumaailma aikaan, jossa kevät jo vähän lupailee, mutta talvitakkia on vielä pidettävä päällä. Sopivasti kevättä makumaailmassa mukana, mutta hieman sitä talven vaatimaa lämpöäkin.
On myös mukava huomata, että alkaa omat ruoanlaittotaidot olla sillä tasolla ettei aina tarvitse seurata valmista reseptiä vaan pystyy jonkin verran luottamaan ihan puhtaaseen intuitioon. Ruoanlaitosta tulee paljon rennompaa ja mukavampaa, ja sellaistahan se pitäisi ollakin. Varsinkin arkisin kun ei energiatasot aina ole ihan huipussaan.
Kermainen kanapasta (2-3 annosta)
- 320 g broilerin rintafileitä
- 1 rkl voita
- suolaa
- pippuria
- 250 g pastaa, esim. penne
- suolaa
- 2-3 valkosipulin kynttä
- tuore punainen chili
- salottisipuli
- oliiviöljyä
- 1 rkl tomaattipyrettä
- 2 dl kermaa
- 1 dl ranskankermaa
- tuoretta timjamia
- tuoretta basilikaa
- 1/2 sitruunan mehu
- suolaa
- pippuria
- sriracha-kastiketta
- kevätsipulia
- parmesan-juustoa
Kuumenna voi pannulla ja paista broilerin rintafileisiin kauniin ruskea paistopinta. Suolaa ja pippuroi molemmin puolin. Nosta pois pannulta ja kääri folioon sivuun odottamaan. Fileiden ei tarvitse olla aivan läpeensä kypsiä, ne kypsyvät loppuun kun ne lisätään kastikkeen joukkoon.
Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta al dente runsaasti suolatussa vedessä.
Hienonna valkosipuli, salottisipuli ja noin puolikas chili. Poista chilistä siemenet. Leikkaa loput chilistä renkaiksi. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja freesaa keskilämmöllä sipuleita ja chiliä kunnes sipuli alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää sitten nokare tomaattipyrettä, sekoita muiden aineiden joukkoon ja kuumenna hetki, jotta tomaatin kitkerä maku taittuu makeudeksi.
Kaada kerma pannulle, lisää myös ranskankerma joukkoon. Sekoita ja kuumenna keskilämmöllä kunnes kastike alkaa saostua, lisää sitten hienonnetut yrtit ja kana. Kuumenna kunnes kana on kypsää. Tarkista maku, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi sitruunan mehu.
Sekoita pasta kastikkeen joukkoon, annostele lautasille ja koristele sriracha-kastikkeella, kevätsipulilla sekä parmesan-juustolla.
13/03/15
Helsingin paras hampurilainen?
Hesarin NYT-liite etsi helmikuun lopussa Helsingin parasta burgeria. Lukijoiden tarjoamien vaihtoehtojen joukosta voittajaksi valikoitui Kämp Brasserien Kämp Burger. Black Angus -pihvikarjan jauhelihasta tehdyllä pihvillä, pekoni-chipotlemajoneesilla, cheddarilla, hillotulla punasipulilla ja salaatilla täytetty sekä briossimaisella sämpylällä varustettu yksinkertainen hampurilainen keräsi kehuja hyvästä pihvistään ja tasapainoisesta makumaailmastaan. Mutta onko Kämp Burger todella kaupungin paras hampurilainen? Ja onko se 24 euron hintansa väärti?
Testiryhmämme lähti viime tiistaina – hetken mielijohteesta – Kämppiin hampurilaiselle. Ympäristönä Kämp on kaikkea muuta kuin ravintola, jonka mieltäisi hampurilais-paikaksi. Klassinen tila, vanhahtava tyyli, varakas asiakaskunta sekä burgeri ei mielikuvissa oikein istu saman otsikon alle. Burgereita on kuitenkin tarjottu ennätystahtiin NYT:in jutun jälkeen ja näytettiin niitä kiikutettavan muihinkin pöytiin. Mutta se ravintolan habituksesta ja siirrytään itse asiaan.
Kämp Burger tarjoillaan ranskalaisten ja ketsupin kera. Ulkomuoto on konstailematon ja aikalailla ruskean värimaailman hallitsema, ehkä jopa hieman koruton. NYT:issä kehuttiin, että hampurilaisen voi syödä käsin, mutta me valitsimme kuitenkin haarukan ja veitsen aseiksemme. Täytteet eivät tursua sämpylän välistä, joten varmasti kelpaisi käsin syötäväksi.
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy sämpylään, joka on briossimaisen makea ja kuohkea, rapea pinnaltaan, mutta mukavan lohkeava ja pehmeä sisältä. Erinomaisen hyvän makuinen vielä, voi ihan oikeasti olla paras hampurilaissämpylä mihin olen törmännyt. Täytteitä ei ole liikaa, eikä liian vähän, juuri sopivasti. Makumaailma on harkittu, juustoa ei melkein huomaa, mutta se sitoo maut hyvin yhteen. Majoneesi on maukas ja säilötty sipuli tuo juuri sopivasti hapokkuutta kokonaisuuteen. Myös pihvi on hyvä, sopivasti maustettu, kuohkea ja ennen kaikkea riittävän medium. Kokonaisuus toimii, vaikka itse olisin ehkä livauttanut väliin vielä tomaattiviipaleen. Ohessa tarjotut ranskalaiset on nekin moitteettomasti valmistetut.
Oliko kyseessä sitten Helsingin paras hampurilainen? Tähän on mahdoton vastata, mutta erinomaisen hyvä burgeri kuitenkin. Itse olen tykännyt kovasti myös Roslundin ja Sinne Helsingin hampurilaisista ja näiden välillä on aika mahdotonta määrittää paremmuusjärjestystä. Näiden välillä erot on enemmän makukysymyksiä. Hinta-laatusuhteeltaan Roslundin Rosburger on kuitenkin omaa luokkaansa.
