No-knead bread

No-knead bread, © avaruusasema

Chef & Sommelierissa tarjoiltiin aivan mielettömän maukasta vaivaamatonta eli “no-knead bread” nimellä suuressa maailmassa kulkevaa leipää. Tästä innostuimme itsekin kokeilemaan. Ohjeeksi löytyi monessa muussakin blogissa jo pyörinyt NY Timesin ohje. Tämä leipä on erittäin helppo valmistettava, mutta vaatii kyllä malttia ja aikaa. Parhaan lopputuloksen saamiseksi ei kannata oikoa vaan malttaa odottaa melkein vuorokauden valmistusaika ihan loppuun asti.

Parhaiten tämä leipä tulee tehtyä niin, että illalla laittaa taikinan valmiiksi ja aamulla leipoo loppuun. Arkisin ei kyllä oikein ehdi, mutta viikonloppuherkkuna tämä tulee kyllä tästä eteenpäinkin vierailemaan meidän pöydässä. Mielettömän hyvää.

No-knead bread, © avaruusasema

No-knead bread (1 kpl)

  • 7,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,25 tl kuivahiivaa
  • 1,5 tl suolaa
  • reilu 3,5 dl lämmintä vettä

Sekoita vehnäjauhot, kuivahiiva ja suola kulhossa. Lisää vesi. Sekoita puuhaarukan avulla tasaiseksi löysäksi taikinaksi. Peitä kulho kelmulla ja jätä yön yli (12-18 tunniksi) lämpimään huonelämpötilaan tekeytymään.

Taikina on valmis kun sen pintaan on noussut kuplia. Jauhota työtaso ja kaada taikina sille. Ripottele jauhoa myös taikinan päälle ja käännä leipä muutamaan kertaan itsensä yli (taittaen). Peitä kelmulla ja jätä noin 15 minuutiksi lepäämään.

Muotoile taikina pyöreän leivän muotoisoksi, jauhoita puuvillaliina hyvin ja nosta taikina sen päälle. Ripottele runsaasti jauhoa leivän päälle ja taita puuvillakangas sen päälle. Voi käyttää peittämiseen myös toista liinaa. Jätä taikina lepäämään kahdeksi tunniksi. Taikina on valmis kun se on kohonnut noin tuplakokoiseksi ja taikina palaa muotoonsa kun sitä painaa kevyesti sormella.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen sillä aikaa kun leipä nousee liinan alla. Nosta kannellinen valurautapata uuniin lämpenemään. Iittalan Sarpaneva-pata on juuri sopivan kokoinen tälle leivälle. Nosta kuuma pata pöydälle ja siirrä taikina varovasti siihen. Nosta liinan alta ja kiepauta taikina pataan. Ravistele tarvittaessa hieman pataa, että taikina asettuu tasaisesti pohjalle.

Paista leipää kannen alle 30 minuuttia. Poista kansi ja paista vielä 15-30 minuuttia kunnes leipä on kullanruskea ja kopsahtaa ontosti kuorta kopautettaessa. Jäähdytä metalliritilän päällä.

Leipään tulee todella maukas ja rapsakka kuori padassa valmistamalla. Maku ja koostumus taas riippuu hyvin paljon siitä, että taikinan malttaa antaa levätä riittävän pitkään. Tämä leipä on hyvää ihan sellaisenaan, vielä hieman lämpimänä, kun sipaisee pikkasen voita päälle. Sopii myös herkemmälle vatsalle koska hiivaa on todella vähän. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Leipäähän voi sitten viritellä vielä eteenpäin. Kuoreen saa makua ja rakennetta käyttämällä jauhottamiseen maissijauhoa vehnäjauhon sijaan. Taikinaan voi käyttää myös muita jauhoja vehnäjauhojen lisäksi, tai sinne voi laittaa kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä tai erilaisia leseitä. Itse ehkä kuitenkin pidän eniten tästä aivan perusmuodosta. Hieman voita päällä ja vielä aavistuksen lämpimänä. Nam. :)

14 kommenttia juttuun "No-knead bread"

[…] taikinan saadakseen hyvän sitkon, osa ohjeista tehdään vähän kuin vaivaamaton leipä (ks. no-knead bread), toisia kohotetaan pitkään ja tehdää vaiheissa, kun toiset ohjeista ovat hyvin nopeasti […]

Avaruusasema » Blogin arkisto » Naan-leipä, helposti ja nopeasti kommentoi Jan 23 15, 14.09.

[…] Tärkeää on tietenkin maukas maalaisleipä, jolla kaapia loput valkosipulivoit pannusta. Teimme no-knead-breadia, mikä on tähän mennessä parhain itsetekemämme […]

Valkosipulietanat » Avaruusasema kommentoi Apr 12 15, 11.42.

[…] nokkela, kannattaa tehdä hummuksen kaveriksi knepknep eli suomeksi tai pikemminkin lontooksi no-knead bread. Et varmasti tule katumaan vaikka leivän teko hieman kestääkin. Mutta oikeastaan se valmistuu […]

Ras el Hanout -hummus » Avaruusasema kommentoi Apr 22 15, 17.44.

Tällainen leipä on tullut vastaan eri paikoissa, mutta vielä en ole kokeillut. Ehkä nyt sitten vihdoin :)
Eli pataa ei voidella mitenkään? Irtoaako leipä hyvin?

Anu kommentoi 15/04/13, 12.50

Tulipa siitä kaunis! Jäinkin miettimään, että miten mahtoi onnistua. Onko kuori paksu ja rapea, kuten kuva antaa ymmärtää? Ja menikö myöhään ;)?

Mari kommentoi 15/04/13, 13.37

Pataa ei tosiaan voidella mitenkään. Tuo Sarpaneva-pata mitä me käytettiin on emaloitu sisäpinnaltaan, joten se voi osaltaan vaikuttaa. Homman juju on ilmeisesti kuitenkin siinä, että pata on tulikuuma kun leipä sinne laitetaan. Ei jää kiinni, putosi ihan vaan kallistamalla padasta pois.

Kuoresta tuli paksu ja todella rapea, ihan hetkisen pidempään olisi tuo meidän leipämme saanut olla vielä uunissa. Mutta onnistui kyllä hyvin.

(Et kovin kauaa ennen meitä lähtenyt, mutta sen verran pitkään kuitenkin meni, että ihan kahdeksalta aamulla en jaksanut nousta leipää valmistamaan, kuten suunnitelmana oli. :D )

Mikko kommentoi 15/04/13, 14.15

Tämä on ollut minunkin to do -listallani pitkään, mutta en jotenkin ikinä jaksa alkaa leipomaan leipiä, vaikka niitä tykkäänkin kovasti syödä ;) tuon tekeminen kuulosti kyllä jo niin helpolta, että kai se on ryhdyttävä leivontapuuhiin…

Sini kommentoi 15/04/13, 14.38

Eikä tarvitse edes emaloitua pataa eli irtoaa ihan loistavasti ihan tavallisestakin valurautaisesta padasta. Hieno leipä, aikaavievä, mutta ihan loistavanmakuinen.

Jonna / suolaa&hunajaa kommentoi 15/04/13, 19.12

Tämä leipä oli kyllä niin maukasta, että olisin voinut syödä koko leivän kerralla. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä. Leivän rapea kuori on aivan taivaallista.

Arietta kommentoi 15/04/13, 22.17

Parhaimpia leipäohjeita mitä on! Talvella tätä tuli kokeiltua.:) Eikä tosiaan jää pataan kiinni. Melkein voisi padan laittaa takaisin kaappiin suoraan uunista.;)

Maistuis varmaan sullekin! kommentoi 16/04/13, 15.18

Mahtava ohje, kiitos! Leivästä tuli todella herkullista :)

Ansku kommentoi 28/04/13, 12.30

Maistuis varmaan sullekin: Tämä on kyllä niin hyvä ja helppo ohje. Pitää kokeilla joskus tuunata leipää mausteilla, pähkinöillä tai erilaisilla jauhoilla. :)

Ansku: Kiva kuulla! Mekin teimme tätä taas viikonloppuna. :) Ihme juttu, että ihan tavallisista jauhoista voikin saada niin maukasta leipää. Salaisuus taitaa olla tuo pitkä kohotusaika.

Arietta kommentoi 29/04/13, 11.06

Tää on varmaan parhaita ja helpoimpia leipäreseptejä mitä tiedän. Mutta ehdottomasti kannattaa vaihtaa jauhoja terveellisempään suuntaan sillä pitkässä juoksussa pelkkä vehnäjauho on erittäin epäterveellistä. Jos jää tavaksi leipoa kannattaa “tuunata” omien mieltymysten mukaiseksi ja terveellisempään suuntaan.
Pienellä vaivalla saa terveellisempää ja maukkaampaa leipää (huom. myös halvempaa) kuin kaupan lisäaineilla kyllästetyt tavarat.

Antti kommentoi 10/05/13, 17.32

Niinpä! Mitä jauhoja Antti suosittelisit ja missä suhteessa? :)

Arietta kommentoi 12/05/13, 15.18