Katselet juttuja tunnisteella "kala"
30/11/14
Harissalla maustettu uunilohi
Uunilohi tehdään perinteisesti maustamalla lohi sopivilla yrteillä, pippureilla sekä suolalla ja kaatamalla reilusti kermaa koko komeuden päälle. Sitten vain uuniin kunnes on kypsää. Tarjotaan perunoiden tai muusin ja vaikka vihreiden papujen kera. Erittäin hyvä ruoka tuokin, mutta tällä kertaa päätettiin tehdä vähän toisin. Haluttiin jotain pientä eksoottista vivahdetta ja mielenkiintoista lisäkettä lohen kanssa.
Kira bloggasi syyskuussa herkullisen näköisen ja kuuloisen erilaisen uunilohen reseptin. Reseptiin oli lainattu paljon Hannan sopasta, joka oli taas lainannut Jamie Oliverilta. Nyt oli sitten meidän vuoro lainata ja ihan pikkasen varioida. Korvattiin rusinat taateleilla ja vähän taidettiin joitain aineisosien määriä muuttaa.
Kirahan kehui blogissaan, että tämä ruoka on kärkisijoilla, kun herkullisia arkiruokia mietitään. Eikä turhaan kehunut. Todella herkullinen ruoka, joka valmistuu nopeasti ja helpolla. Menee meilläkin varmasti niiden arkiruokien joukkoon, joita tehdään usein. Ruoassa oli sopivasti mausteisuutta harissasta ja mausteista, happoja ja kirpeyttä sitruunasta, sekä makeutta sokerista. Lohi ja kukkakaali siinä sopivasti tasapainottamassa kokonaisutta ja yhdistämässä eri makuja. Herkullista, ehkä vähän kesäistä ruokaa.
Aineksissa on muutama vähän eksoottisempi rivi, mutta kaikki kyllä löytyivät ainakin meidän marketista. Kirakin painotti säilötyn sitruunan merkitystä ruoalle ja se onkin aivan ehdottomasti oltava mukana. Mutta löytyi tosiaan meidän paikallisesta ruokakaupasta. Kookossokeria ei välttämättä tarvitse vartavasten lähteä ostamaan, se toimii tässä erinomaisen hyvin, mutta muscovado tai jokin muu tumma sokeri toimii varmasti kanssa ihan hyvin.
Harissalohi ja lämmin kukkakaalisalaatti (2 reilua annosta)
- lämmin kukkakaalisalaatti
- n. 1 kg kukkakaali
- suolaa
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1/4 säilöttyä sitruunaa (pakollinen!)
- 6 taatelia
- 0,5 dl hienonnettua minttua
- 0,5 dl hienonnettua korianteria
- 0,5 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
- 1 rkl sitruunan mehua
- harissalla maustettu uunilohi
- 450 g nahallista lohta
- suolaa
- 1 tl jauhettua korianteria
- 1 tl savustettua paprikaa
- 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
- 1/4 tl cayenne-pippuria
- 2 tl harissatahnaa
- 1,5 rkl kookossokeria
- 1,5 tl sitruunan mehua
Lämmitä uuni 220 asteeseen. Levitä uunipellille pala foliota, kääntele reunat “kulhoksi” johon lohifile mahtuu. Nosta lohi foliolle nahkapuoli alaspäin, suolaa ja siirrä hetkeksi sivuun maustumaan.
Puolita huuhdeltu kukkakaali ja poista kantaosa. Revi kukinnoiksi ja nosta pellille mahtuvaan uunivuokaan. Rouhaise myllystä suolaa päälle ja lorottele oliiviöljy joukkoon. Sekoita. Laita uuniin keskitasolle siksi aikaa kun valmistelet lohen.
Valmista mausteseos kalalle. Sekoita kulhossa jauhettu korianteri, paprika, jeera, cayenne, harissa, kookossokeri (voit käyttää myös muuta tummaa sokeria) ja sitruunan mehu. Sivele mausteseos sitten tasaisesti lohen päälle.
Nosta kukkakaalit uunista, aseta lohen viereen pellille ja nosta pelti uunin keskitasolle. Paista lohta ja kukkakaaleja 18 minuuttia. Viimeisiksi minuuteiksi voit laittaa grillivastuksen päälle niin lohi ja kukkakaali molemmat saavat mukavasti väriä.
Kun muut aineet ovat uunissa, on sopivasti aikaa valmistaa loput salaatista. Hienonna yrtit, pähkinät ja säilötty sitruuna. Poista taateleista kivi ja leikkaa pieniksi paloiksi. Sekoita aineet kulhossa ja viimeistele lorauksella sitruunamehua. Kaada kukkakaalien päälle kun tulevat uunista ja sekoita.
Annostele kukkakaalisalaattia pohjalle ja revi lohta päälle, koristele korianterilla. Ruoan voit tarjota lämpimänä tai kylmänä, toimii molemmissa tapauksissa.
Ruokajuomaksi suosittelemme mineraalista, yrttistä ja raikkaan sitruunaista, ei hirvittävän herukkaista Sauvignon Blancia. Esimerkiksi jääkaapistamme löytynyt Matua by Angel Cove Marlborough Sauvignon Blanc 2014 toimi erinomaisen hyvin ruoan mausteiden, yrttien sekä kalan kanssa yhteen.
Matua by Angel Cove Marlborough Sauvignon Blanc 2014 saatu viinimaahantuojan kautta.
[pinit]12/10/14
Gỏi cúôn eli vietnamilaiset kevätrullat
OivaPari -kilpailun toinen osakilpailu päättyy tänään ja taas ollaan hyvissä ajoin liikkeellä. Eli aivan viimetipassa. Tällä kertaa resepti oli kuitenkin jo hyvissä ajoin mietittynä, raaka-aineiden haalimiseen meni vain vähän aikaa eikä toteuttamiseen oikein meinannut löytyä aikaa. Lopulta sitten Hanna vielä ehti melkein samalla idealla kiilata ohi, mutta tehtiin nyt kuitenkin näitä. Onhan meillä vähän erilaiset täytteet rullissamme.
Mutta muutama sananen kilpailusta. Ensimmäisessä osakilpailussa sovitettiin gourmet fast foodia keskitäyteläiselle punaviinille ja nyt olisi sitten hedelmäisen valkoviinin vuoro. Se mikä tässä on kuitenkin erilaista on se, että kyseinen viini – Jacob’s Creek UnVINED Riesling – on alkoholiton. Alkoholin poistaminen viinistä muuttaa juoman luonnetta yllättävän paljon, makeus ja hedelmäisyys korostuvat ja hapot jäävät taka-alalle. Seurustelujuomana alkoholiton viini onkin hyvin erilainen kuin alkoholillinen vastine, mutta ruoan kanssa sopivasti yhdistettynä toimii huomattavasti paremmin. Alkoholittomista punaviineistä ei ehkä voi sanoa ihan samaa mutta pätee tämä ainakin valkkareihin.
* * *
Tämä resepti pääsi OivaPari -kilpailun finaaliin. Jee!

* * *
Raikkaan sitruksinen ja hedelmäinen UnVINED Riesling toi maisteltaessa mieleen aasialaisen keittiön. Antti Uusitalon vetämässä virtuaalitastingissä varoiteltiin tulisuudesta ja rasvaisesta kalasta, mutta omat kokeilumme kertoivat kuitenkin vähän erilaista tarinaa. Viini tykkäsi tulisesta ruoasta. Tulisuus jotenkin herätti uinuvat hapot henkiin ja viini pystyi yllättäen pistämään poltteelle kampoihin. Toki tulisuutta ei saa olla liikaa, se ei saa muuttua hallitsevaksi. Viini on myös hyvin kesäinen, tuoreet ja raikkaat maut korostavat sen hedelmäisyyttä ja tästä yhdistelmästä tulikin mieleen nämä vietnamilaiset kevätrullat.
Päätimme tehdä rullia kahdella eri täytteellä, emme vain osanneet tehdä päätöstä niiden välillä. Ja tuleehan näistä mukavaa vaihtelua, vaikka eivät niin kovin erilaisia olekaan. Puolet rullista tuli siis seesamimarinoitu lohi ja avokado -täytteellä ja toiseen puolikkaaseen laitettiin perinteiset jättikatkaravut.
Kevätrullat (24 kpl)
- 150 g ohutta riisinuudelia
- 2-3 paksoin lehteä
- 3-4 lollo rosson tai kähäräsalaatin lehteä
- 5 cm porkkanaa
- 10 cm kurkkua
- 1 kevätsipuli
- sinimailaksen versoja
- vesikrassia
- tuoretta korianteria
- tuoretta minttua
- tuoretta thai basilikaa
- 24 kpl riisipaperin lehteä (22 cm)
- lohi-avokadotäyte
- 170 g merilohta
- 1 rkl seesamiöljyä
- 1 rkl soijakastiketta
- 1/2 limen mehu
- 1/4 punainen chili
- 1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
- 1/2 avokado
- 1/2 sitruunan mehu
- jättikatkaraputäyte
- 12 kypsäksi keitettyjä jättikatkaravun pyrstöä
- 1 rkl seesamiöljyä
- 1/2 limen mehu
- 1 tl suolaa
- tuoretta korianteria
Tällä ohjeella tulee 12 kpl lohi-avokado- ja 12 kpl jättikatkaraputäytteisiä kevätrullia. Molempiin tulee kaikki alussa luetellut raaka-aineet ja niiden lisäksi joko seesamimarinoitua lohta ja avokadoa tai limemarinoituja jättikatkarapuja. Rullat kannattaa tehdä juuri ennen tarjoamista, ne kestävät huonosti säilyttämistä.
Ennen rullien valmistamisen aloittamista kannattaa tehdä kastikkeet valmiiksi, ne paranevat kun saavat maustua hetken aikaa. Rullien valmistaminen kannattaa taas aloittaa marinadien teosta.
Sekoita lohta ja avokadoa lukuunottamatta kaikki lohiavokadotäytteen ainekset kulhossa. Leikkaa lohi ohuiksi n. 5*2 cm paloiksi ja lisää marinadin joukkoon. Sekoita ja siirrä jääkaappiin maustumaan 15 minuutiksi. Tee sama myös jättikatkaraputäytteen osalta. Sekoita muut kuin ravut kulhossa, halkaise ravut poikittain kahteen osaan ja sekoita marinadin kanssa. Siirrä jääkaappiin maustumaan 15 minuutiksi.
Valmista sitten riisinuudelit. Mittaa sopiva määrä nuudeleita kulhoon. Keitä vettä kattilassa tai vedenkeittimellä ja kkada nuudelien päälle. Anna muhia kolmisen minuuttia, kaada kuuma vesi pois ja jäähdytä nuudelin kylmällä vedellä.
Hienonna sitten kasvikset. Suikaloi salaatit, leikkaa porkkana, kurkku ja kevätsipuli pitkittäin tikuiksi. Huuhtele idut ja vesikrassi. Asettele omiin pinoihinsa isolle lautaselle tai pieniin kulhoihin. Revi myös yrttien lehtiä valmiiksi. Leikkaa lopulta avokado pitkittäin viipaleiksi ja valele sitruunamehulla.
Kostuta laakeassa kulhossa kädenlämpimässä vedessä yksi riisipaperi kerrallaan. Kun paperi muuttuu pehmeäksi siirrä se lautaselle ja asettele kaikkia kasviksia sekä lohi- tai katkaraputäytettä pieneen kekoon sen keskelle. Taita yksi reuna keon yli ja sitten molemmat viereiset reunat rullan päädyiksi. Pyörittele lopulta eteenpäin ja kierrä loppu riisipaperi rullan ympäri. Rullista kannattaa yrittää tehdä mahdollisimman tiukkoja, mutta kannattaa kuitenkin varoa repimästä riisipaperia. Muutaman yrityksen jälkeen homma alkaa yleensä sujua.
Tarjoa rullat maapahkinävoikastikkeen ja kalakastikkeen kera. Ohjeet löydät selaamalla eteenpäin.
Maapähkinävoikastike
- 2 rkl pähkinävoita
- 1 rkl hoisin-kastiketta
- 1/2 rkl ruokosokeria
- 1/2 dl vettä
Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja koostumus. Siirrä jääkaappiin maustumaan siksi aikaa kun teet kevätrullat.
Kalakastike
- 1 valkosipulinkynsi
- 3/4 punainen chili
- 1/2 limen mehu
- 1 rkl ruokosokeria
- 1 tl riisiviinietikkaa
- 2 rkl kalakastiketta
- (1/4 dl vettä)
Hienonna valkosipuli ja chili pieneksi hakkelukseksi. Jos haluat vähemmän tulista kastiketta voit jättää chilin siemenet pois. Siirrä hakkelus kulhoon, purista päälle limen mehu ja lisää muuta aineet. Sekoita ja tarkista maku (varo, voi olla tulista) ja jatka tarvittaessa vedellä. Siirrä jääkaappiin maustumaan siksi aikaa kun teet kevätrullat.
Rullia on tullut tätä ennen syötyä ravintolassa ja muiden tekeminä. Pitkään näitä on pitänyt itsekin kokeilla ja nyt siihen oli sopiva tilaisuus. Aika paljon piti aasialaisista kaupoista hakea erikoisempia raaka-aineita ja aika kova homma näissä lopulta oli. Valmisteltavaa on paljon ja rullien pyörittely vaatii jonkin verran harjoittelua. Lopputulos oli kuitenkin niin hyvä, että ei tämä viimeiseksi kerraksi jäänyt. Muutama täytevaihtoehtokin on jo mietinnässä. Katsotaan kuitenkin nyt alkuun miten näillä pärjätään kisassa. :)
Yhteistyössä Pernod Ricard, joka tarjosi viinit kilpailuun osallistuville.
[pinit]09/06/14
Uuden sadon lohikeitto
Lohikeitto on ehdottomasti yksi suosikkikeitoistamme, jota tulee tehtyä suhteellisen usein. Välillä kuitenkin kaipaa jotain pientä muutosta siihen perinteiseen ohjeeseen. Tällä kertaa inspiraatiota lähdettiin hakemaan kesäkeitosta ja kauden kasviksista. Kauppoihin on alkanut pikkuhiljaa tulla uuden sadon kasviksia, pääosin vielä ulkomaisia, mutta jo jotain kotimaisiakin. Tehtiin siis lohikeittoa johon tuli paljon kasviksia.
Kalakeitossa ehkä tärkein osa-alue on liemi, jota valitettavan harvoin jaksaa itse keitellä. Kalakin tulee useimmiten hankittua kaupan tiskiltä valmiina fileinä eikä perkuujätteitä jää liemessä hyödynnettäviksi. Onneksi nykyään meidänkin lähimarketista saa Puljongin liemiä, heidän kalaliemensä on melkein yhtä hyvä kuin itse keitelty.
Uuden sadon lohikeitto (4-6 annosta)
- 400 g tuoretta lohifileetä
- nippu (4-5 kpl) uuden sadon porkkanaa
- nippu (4 kpl) uuden sadon sipuleita
- pieni kukkakaali
- 1 dl sokeriherneitä
- 250 g varhaisperunoita
- 2 rkl voita
- 2 rkl vehnäjauhoja
- 1 l kalalientä
- 2 dl kermaa
- 10 maustepippuria
- hienonnettua tilliä
- mustapippuria
- suolaa
Poista nahka lohifileestä ja paloittele parin sentin suupaloiksi. Asettele lautaselle, suolaa ja laita siksi aikaa jääkaappiin maustumaan kun valmistelet muita aineksia.
Pese porkkanat ja leikkaa pieniksi paloiksi. Huuhdo sipuli ja leikkaa se reiluiksi paloiksi, voit leikata myös vaalean osan varresta mukaan. Huuhtele kukkakaali, poista kantaosa ja leikkaa tai nypi sopiviksi paloiksi. Kuuhtele sokeriherneet ja leikkaa puoliksi. Huuhtele perunat hyvin ja leikkaa pienehköiksi paloiksi.
Sulata nokare voita isossa kattilassa ja kuullota porkkanoita sekä sipuleita siinä muutaman minuutin ajan. Ripottele kasvisten päälle jauhot ja sekoita. Lisää sitten muut kasvikset, kalaliemi sekä maustepippurit. Keitä kannen alla kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä (n. 10-15 minuuttia).
Lisää kalapalat sekä kerma keiton sekaan, sekoita ja hauduta alhaisella lämmöllä vielä noin 5-8 minuuttia. Tarkista maku ja mausta mustapippurilla sekä suolalla. Ripottele keiton päälle runsaasti tilliä. Tarjoa tuoreen leivän kera.
Vaikka tämä ohje ei hirveästi aiemmasta ohjeestamme poikkea niin maku oli kyllä erilainen. Runsaat kasvikset tekivät kokonaisuudesta jotekin aavistuksen hienostuneemman ja lopulta oltiinkin yhtä mieltä, että tämä on parempi. Varmasti tähän vaikutti myös se, että käytimme uuden sadon kasviksia, niissä on vaan niin paljon mehevämmät ja täyteläisemmät maut. Porkkana on raikkaan makeaa eikä ollenkaan puisevaa, sipulikin on enemmänkin makeaa kuin kitkerää ja varhaisperunat vaan yksinkertaisesti hyviä.
Loppukevät ja kesän alku on parasta juuri tämän takia, kaikki maistuu paremmalta. Harmi vaan, että kesälomakauden alkaessa kaikki kasvikset katoavat kaupunkien kauppojen hyllyiltä. Mutta pitää nauttia nyt kun näitä saa. :)
[pinit]







